OIKEA ANNOSTELU JA MONIPUOLISUUS

"jotain tarvis tehdä" On vuosi 1980 ja olen elämässäni siinä vaiheessa, että "jotain tarvis tehdä", mutta mitä? Sattumalta törmäsin  erääseen lukioaikaiseen koulukaveriin. Hän kertoi olevansa kuntohoitajakoulussa,  kehui paikkaa minulla  ja rohkaisi hakemaan sinne. En ollut koskaan ajatellut, että lähtisin hoitoalalle. Ennemminkin minua kiinnosti metsä ja siihen liittyvät ammatit. Pyrin kouluun ja  pääsin. Siitä alkoi hoitajan ura, jolle ei loppua näy (kiitos TP).  Metsä on sen jälkeen ollut kunnon hoitamisen ja rentoutumisen paikka ja hyvä näin.  Muutamia vuosia myöhemmin sain kuulla, että tuttuni oli itse ollut täysin kypsä koko koulutukseen ja vedätti minua. Kuntohoitoja Valmistuin vuonna 1981 kuntohoitajaksi. Koulussa opin  anatomian ja lihasten hieronnan perusteet. Hoitotyö tapahtui hoitohuoneessa, jota jatkossa nimitän "kopiksi". Siellä minulla oli loistavat anatomian opettajat, joka sai kiinnostukseni heräämään (kiitos Matti V ja Hannu N). Vie

Aiemmassa blogissani olen kertonut, että olen kalevankiertäjä( Linkki blogiin:  Monipuolisuutta liikuntaan ). Laji tuo tärkeää monimuotoisuutta liikuntaani, koska siinä harjoitellaan ja suoritetaan kuutta eri lajia vuoden aikana. Tänään on kalevankiertäjän juhlapäivä. Suoritusvuorossa on juoksu ja juoksumatkana puolimaraton Porin Yyterissä. Juoksua ei suoriteta Yyterin hiekalla, vaan koko matka on asfalttia. Lisäksi reitti on lähes tasainen ja siinä on monen kilometrin pituisia suoria. Kuulostaa tosi tylsältä.   En ole kovin kilpailuhenkinen, mutta haluan hiukan kisailla. Liikuntani on tavoitteellista ja tavoitteena on terveys. Koska reitti on helppo, fiilis omasta kunnosta on hyvä ja sää mitä mainioin, päätän laittaa juoksulle muitakin tavoitteita. Loppuaika 1.45 - 2 h, keskipulssi 160 sykettä/min, viimeinen kilometri kisani nopein ja tietysti hyväkuntoisena maalissa.   Juoksu hoitaa mieltä!   Koko ikäni olen liikkunut paljon, mutta vasta viimeiset 10 vuotta olen harrastanut kes

Olin noin 10-vuotias ja kädessäni oli upouusi puukko. Innoissani veistelin puun palasta lastuja ja sitten se tapahtui. Puukko lipesi ja viilsi ison palkeenkielen lähes irti vasemmasta etusormestani. "Valtava" verenvuoto tyrehtyi melko nopeasti, kun hetken puristin haavaa tiukasti. Vaikka haava ei ollut syvä niin siihen tuli arpi, joka on siinä edelleen 50 vuoden jälkeen. Arpi on hiukan kovempi ja vaaleampi kuin muu iho. Minua se ei juurikaan vaivaa, vain pieni kosmeettinen haitta ja hiukan kiristää, kun nivelen taivuttaa ääriasentoon. Kun elämässä sattuu ja tapahtuu, niin arpien määrä ihmisessä myös lisääntyy. Tulee pinnallisia arpia ja syviä arpia. Lisäksi tulee henkisiä arpia, joihin en tässä blogissa puutu. Arpikudos on aina hiukan kovempaa ja huonommin joustavaa, kuin ympärillä oleva muu kudos. Haavan arpeutuessa kudokset tarttuvat helposti kiinni toisiinsa. Myös hermo voi tarttua kiinni arpeen ja lihaskalvot voivat juuttua kiinni toisiinsa. Lihaksen sisällä oleva arpi on