TÄRKEINTÄ ON OIKEA ANNOSTELU JA MONIMUOTOISUUS

Kun kärsimme kivusta tai särystä, lääkäri määrää usein lääkettä. Reseptissä määritellään tarkasti annostus: liian pieni määrä ei auta, ja liian suuri annos voi aiheuttaa enemmän haittavaikutuksia kuin hyötyjä. Nykyään joka puolella toistetaan mantraa ”liike on lääke”. Mutta jos liike kerran on lääkettä, kuka kirjoittaa siihen reseptin? Millä ammattikunnalla on todellisuudessa riittävä koulutus ja ammattitaito ohjata liikuntaa niin, että se hoitaa vaivaa? Alalla on yllättävän paljon ”puoskareita”, ja tätä aihetta pohdin seuraavassa. Terveyttä ylläpitävä vs. sairautta hoitava liikunta Ensinnäkin terveyttä ylläpitävä ja vaivaa hoitava liikunta menevät jatkuvasti sekaisin. Terveyttä edistävä liikunta voi itse asiassa pitää vaivaa yllä, jos sen annostelu on väärä. Toisaalta kevyet, kipua hoitavat liikkeet eivät riitä ylläpitämään yleistä terveyttä. Esimerkiksi vaivan perimmäinen syy voi olla voiman puute. Jos kudokseen on tämän vuoksi syntynyt ärsytystila, ei pidä suinkaan rynnätä tekemään ...

  Juoksu kuormittaa – kävely elvyttää Nuori urheilija katsoo TV:tä. On alkamassa Montrealin olympialaisten 5000 metrin juoksun viimeinen kierros. Lasse Viren on siirtynyt juoksun kärkeen ja aloittanut kuuluisan pitkän kirinsä, jolla hän on  voittanut aiemmat kolme kultamitalia. Takana väijyy joukko huippunopeita mailereita, jotka ovat  valmiina tappavan kovaan loppusuoran kiriin. Näyttää siltä, että Lassella ei tällä kertaa ole mahdollisuuksia. Lasse painaa leuan rintaan ja lisää asteittain vauhtia. Aina kun joku takana olevista tulee lähes rinnalle, Viren kiihdyttää uudelleen. Lopulta kaikki mailerit kangistuvat loppumetreillä ja Viren on voittaja. Mikä mahtava fiilis! Nuori urheilija on nähnyt esikuvansa ja toteaa: ”Minustakin tulee olympiavoittaja!” Vielä nytkin selkäpiitä karmivat kylmät väreet, kun muistelen juoksua, joka mielestäni oli Lasse Virenin ”paras” voitto. Ei tullut minusta olympiavoittajaa eikä juoksijaa, ei edes kilpaurheilijaa. Tuli muuten vaan himoliik...

Kuuntele tästä linkistä Törmään silloin tällöin kollegaani, jolla on tapana tervehtiä minua huikkaamalla: ”Mitä OMT-uskovainen?” Heitän siihen takaisin vakion: ”Mitä AKU-uskovainen?” Se on sellaista hyväntahtoista kollegiaalista kuittailua, mutta samalla se on turhauttavan osuva diagnoosi koko alastamme. Kuntoutusmaailma on pullollaan metodeja, joita minä nimitän lahkoiksi. Uskonnoille on tyypillistä, että vaikka tavoite on yhteinen, vain meidän lahkomme tapa palvoa on se ainoa oikea. Vain meidän reittiämme pääsee kliiniseen paratiisiin. Jos joku erehtyy kyseenalaistamaan oppirakennelmaa, siitähän otetaan heti herneet nenään. Arvostelija leimataan välittömästi tietämättömäksi tai vähintäänkin tyhmäksi, joka ei ole ”sisäistänyt metodia”. Faskia-evankeliumi ja ruumiinavausten todisteet Otan nyt vaikka tämän faskian. Siitä on leivottu alaamme riivaava muoti-ilmiö. On syvää ja pinnallista kalvoa, ja ne muodostavat mitä ihmeellisempiä etu-, taka- ja spiraaliketjuja.  Eräski...

  Reilu kuukausi aikaa, kunnes on Kotkan Jukolan viesti. Sosiaalinen media tykittää viestejä Jukolasta, ja minulla alkaa kisakuume nousta. Yksi vuosi on jäänyt väliin, mutta nyt pitäisi löytää joukkue, jossa pääsisi kirmaamaan metsään. Aiemmin olen juossut niin sanotuissa kaveriporukoissa, mutta nyt yritän päästä oikein suunnistusseuran kilpajoukkueeseen. Olen ollut vuosia Rasti-Piikkiön (RaPi) jäsen, mutta en ole ollut aktiivisesti seuran toiminnassa mukana. Vastaan RaPi:n sähköpostiin, jossa pyydetään ilmoittautumaan mukaan Jukolaan – tosin olen viikon myöhässä. ”Olisiko vielä paikkaa johonkin joukkueeseen? Mikä tahansa osuus kelpaa” , kirjoitan. Matin vastaus tulee nopeasti: ”Valitettavasti kaikki joukkueet ovat jo täynnä.” Hmm... voi voi. Pitäisiköhän ilmoittautua suunnistajanpankkiin? Menee noin tunti, ja puhelimeen kilahtaa uusi sähköposti: ”Kolmosjoukkueessa on avautunut aloittajan paikka.” Ok, suostutaan – vaikka aloituksesta onkin huonoja muistoja. Kytäjän painajaisesta ...

Vastaanotolleni tuli henkilö, joka ei vaikuttanut urheilijalta. "Kävin hoidattamassa selkääni OIKEIN urheiluhierojalla, mutta nyt ei auttanut, siksi tulin tänne" , hän tokaisi. Kun ammattinimikkeeseen lisätään etuliite "urheilu-", niin monilla on mielikuva, että se on vähän parempi terapeutti. Jos se kerran hoitaa urheilijoiden vaivat, niin tällaisen tavikseni vaivat on "helppo nakki". Onko se kuitenkaan näin? Urheiluhieroja ja urheilufysioterapeutti Urheiluhieroja on yleensä hieroja, joka haluaa hieroa urheilijoita. Hän on yleensä itse urheilija tai entinen urheilija. Hän on ehkä käynyt lyhyen lisäkurssin, jossa perehdytään urheilijoiden lihasvaivojen erityistarpeisiin. Urheilufysioterapeutti on myös "fysio", joka tykkää työskennellä urheilun parissa. Hän huoltaa urheilijoita ennen ja jälkeen kilpailun. Kisan aikana on valmis ryntäämään apuun kylmäpakkaus kädessä. Kun tulee jokin vamma, jota pitää kuntouttaa, niin hän ymmärtää urheilijan erityi...

Kuuntele tästä   Yrittäjyyteni alkoi pienellä paikkakunnalla. Iäkäs isäntä saattoi ennen maksua tokaista: ”En sitten tarvitse kuittia.” Näin ”tingittiin” alennusta palvelusta. Tällainen on ollut ”maantapa”, jolla tuetaan harmaata taloutta. Annoin hieman alennusta, mutta kirjoitin aina kuitin. ”Pahalle kun antaa pikkusormen, niin...” Nykyään laki määrää, että myyjän pitää aina tarjota kuittia. Kaupan kassalla tai baaritiskillä tiedustellaan kuitin tarpeellisuutta joka kerta. Luulisi myyjää tympivän. Kun myyjä kuitenkin tarjoaa kuittia, se on osoitus rehellisestä kaupanteosta ja pyrkimyksestä estää harmaata taloutta. Nykyään suurin osa maksuista suoritetaan pankkikortilla tai kännykällä. Tällöin verot, eläkemaksut ja muut yrittäjyyteen liittyvät velvoitteet tulee hoidettua todennäköisemmin kuin suoraan käteen saadusta setelistä, josta kuitti jää antamatta. Ei käy kuin käteinen? Käteistä käytetään nykyään vähän, mutta se on toistaiseksi vielä laillinen maksutapa Suomessa. ...