Nilkkani nyrjähti - mihin lääkäriin?
Kun ammattinimikkeeseen lisätään etuliite "urheilu-", niin monilla on mielikuva, että se on vähän parempi terapeutti. Jos se kerran hoitaa urheilijoiden vaivat, niin tällaisen tavikseni vaivat on "helppo nakki". Onko se kuitenkaan näin?
Urheiluhieroja ja urheilufysioterapeutti
Urheiluhieroja on yleensä hieroja, joka haluaa hieroa urheilijoita. Hän on yleensä itse urheilija tai entinen urheilija. Hän on ehkä käynyt lyhyen lisäkurssin, jossa perehdytään urheilijoiden lihasvaivojen erityistarpeisiin.
Urheilufysioterapeutti on myös "fysio", joka tykkää työskennellä urheilun parissa. Hän huoltaa urheilijoita ennen ja jälkeen kilpailun. Kisan aikana on valmis ryntäämään apuun kylmäpakkaus kädessä. Kun tulee jokin vamma, jota pitää kuntouttaa, niin hän ymmärtää urheilijan erityistarpeet kuntoutuksessa, ainakin omassa lajissaan. Osa heistä on käynyt muutaman viikonlopun koulutuksen, jossa voi "virallistaa" urheilufysioterapeutti nimikkeen.
Jos urheiluterapeutilla on kilpaurheilijan ajatusmaailma, voi olla ongelma hoitaa "sohvaperunaa", jota kilpailu ei voisi vähempää kiinnostaa.
Lääkäri, Urheilulääkäri, Fysiatri, Ortopedi vai joku muu?
Nilkkani nyrjähti taas kerran suunnistuslenkillä. Lieviä nyrjähdyksiä tapahtuu usein, koska useat nyrjähdykset lentopallossa ovat löystyneet nilkkani nivelsiteet. Nyt kuului jokin outo naksaus ja juoksu ei enää onnistunut. Lenkkasin metsästä autolle. Matkalla ajattelin, että pitää käydä näyttämässä vaivaa lääkärille. Tapahtuneesta pitää tulla heti kirjaus, jotta mahdollisen hoidon maksut vakuutusyhtiön kanssa sujuvat kivuttomammin.
Mihin pitäisi mennä lääkäriin? Mistähän löytäisi nilkkaan erikoistuneen "omalääkärin". Suotavaa olisi, että kohdalle osuisi heti alan asiantuntija, jotta ei tarvitse rampata usean luona.
Kun on urheilussa tullut vamma, niin pitäisikö mennä urheilulääkärin vastaanotolle? "Vaikka olen enemmänkin penkkiurheilija niin menen Tepsin lääkärin vastaanotolle, kun idolinikin siellä käy", näin moni ajattelee - en minä.
Usein urheilulääkäri on yleislääkäri, joka on innostunut hoitamaan urheilijoita ja viettää paljon aikaa vaihtopenkkien takana ja on valmis auttamaan, jos tarvitaan lääkäriä. Oma kilpaurheilu-ura on loppunut lääketieteen opintoihin. Hän päättää jatkaa "uraansa" harrastamansa lajin urheilijoiden parissa, ja hyvä näin. Hän tuntee hyvin lajin erityisominaisuuksia ja lajin tyypillisiä vammoja.
Vai pitäisikö sittenkin mennä fysiatrille, joka on oikein erikoistunut tuki- ja liikuntaelin vaivoihin ja tietää niistä kaiken. Ymmärtääkö se jotain urheilusta?
Entäs se kuuluisa ortopedi, joka leikkaa niitä urheilijoiden nilkkoja ja akillesjänteitä? Poseeraa kuvissa ennen ja jälkeen leikkauksen jonkun "bechamin" kanssa.
Kun potilas tulee ortopedille niin veitset on jo teroitettu. Jos ei löydy leikattavaa niin se on pettymys - ortopedille. No jos ei puukkoa, niin sitten ainakin joku piikki tai pilleri, joka helpottaa kipua.
No, jotta ei mene liian helpoksi niin sitten on vielä liikuntalääketieteen erikoislääkäri. Hmmm...se on varmaan hyvä vaihtoehto. He ovat perehtyneet hoitamaan vammoja, joita tulee liikunnan parissa ja osaavat hoitaa myös ihan taviksia.
Hmm... mietin vielä!
Mikä on liikunnan tavoite?
Kun ihmisellä on jokin vaiva, niin liikunnan tavoite on palauttaa terveys. Kun terveys on palautunut, niin voidaan jatkaa liikuntaa joka pitää terveyttä yllä. Jos liikunnan tavoite on voittaa jokin kisa niin onko se enää terveysliikuntaa?
Jos liikunnan tavoitteena on voittaa, jokin kisa tai parantaa jotain tulosta kilpailussa, niin silloin voi olla, että mennään ajoittain terveyden kustannuksella.
Urheilulääkäri ja urheilufysioterapeutti joutuvat tekemään kompromisseja. Kisaan pitää mennä, mutta kestääkö nilkka? Treenata pitää, jotta suoritustasoa saadaan nostettu, mutta kun on vaivaa niin on vaara, että oireet pahenevat ja joudutaan taas kuntoutukseen.
Kun tärkeä kilpailu lähestyy ja on vaivaa, niin on houkutus mennä harmaalle alueelle. Harjoituskaudella laitetaan kortisonia, jotta voi tehdä hyppyharjoituksia. Kilpailuun laitetaan puudute, jotta saadaan tehot irti pohkeesta. Lisäksi fysio laittaa vielä tiukan teippaus nilkkaan. Kun suojaava kipu on poissa, niin jänne voi katketa rajussa ponnistuksessa.
"Kävipä huono tuuri", lukee seuraavan päivän lehdessä.
"Urheilija ei tervettä päivää näe", on vanha sanonta. Uudempi sanonta on: "Liikunta on lääke". Mielestäni tässä on pieni ristiriita.
Kun liikunnan tavoitteen onkin "vain" terveys, voi keksittyä vain liikuntaan joka poistaa kipua ja elvyttää ärtyneitä kudoksia. Ei tarvitse heti yrittää nostaa suoritustasoa. Liika tavoitteellisuus ja liika kilpailuhenkisyys usein pilaa terveyttä.
"Kohtuus kaikessa" on ehkä paras sanonta.
"Pitää valita liikuntamuoto, josta tykkäät ja sitä annostella niin että pysyt terveenä", on minun viesti heille, joiden tavoite on terveys. Tosin liikuntalajeja olisi hyvä olla useampia. Liikunnan monimuotoisuudella vältytään esim. rasitusvammoilta.
Raja menee tosin jossain, myös lajien suhteen. Mielestäni, esim. keihäänheitto ei ole terveysliikuntaa. Koko uran taistellaan vaivoja vastaa, ja "toivotaan", että säilytään terveenä.
Ikääntyvä ihminen harvemmin tokaisee: "Lähden tästä tunniksi heittämään keihästä ja samalla hoidan terveyttäni". Kyllä sitä terveyttä haetaan, jostain muusta lajista.
Tietysti nuorena voi nousta kansallisankariksi, kun voittaa keihäänheiton olympiakultaa. Joidenkin mielestä voittoa kannattaa tavoitella, jopa terveyden kustannuksella. Voittaminen tuo hetken mielihyvää ja myös hetkellisesti edistää terveyttä.
Urheilufysioterapeutista - lonkkaspesialistiksi
Kun aloitin fysioterapeutin urani 80-luvulla, niin ensimmäiset kaksi vuotta hoidin lähes pelkästään urheilijoita. Kävi mm. yleisurheilijoita, jääkiekkoilijoita, jalkapalloilijoita ja koripalloilijoita lajin huipulta Turun alueella. En kokenut olevani urheilufysioterapeutti. En esim. ymmärtänyt mitään urheilijoiden valmennuksesta ja vaatimustasosta. Urheilufyssarin ura jäi onneksi lyhyeksi.
Nykyään, lähes 40 vuotta myöhemmin, hoidan pääasiassa vain yli 40 vuotiaita ihmisiä, joilla on toispuoleinen kipu selässä, lonkassa tai pakarassa. Heistä kukaan ei havittele olympiavoittoa, eikä edes piiriin mestaruutta.
Heidän tavoitteena on nukkua yö kyljellään lonkan päällä ilman särkyjä tai kävellä kadulla ilman pakaran kipua ja ylävartalon vaappumista. Pääasiassa heidän tavoite on kivuton ja toimintakykyinen elämä. Heitä minä haluan auttaa.
Heitä tulee minulle ympäri Suomea. Yleensä he ovat yrittäneet saada apua kotipaikkakunnalla, mutta huonoin tuloksin. Usein vaivaa on hoidettu pelkästään kipulääkkeillä ja kortisoni-piikillä. Joku on käynyt nikamakäsittelyssä tai hieronnassa ja saanut ehkä hetken avun. Melko usein heitä on ohjannut joku " urheilufysioterapeutti" ja ohjeet ovat olleet liian tavoitteellisia. Yritettyään lisätä lihaskuntoa, vaikka pitäisi hoitaa kipua kevyemmällä harjoitelulla.
Kun liikunnan ja harjoitteiden taso saadaan oikeaksi niin vaivat lähtevä paranemaan. Tosin lisäksi tarvitaan manuaalista käsittelyä, jolla korjataan asentoa, tasapainotetaan liikkuvuutta ja vapautetaan hermojen pinteitä. Tulokset ovat usein loistavia. Linkki raporttiin: Tutkimus hoidon tuloksista
Erikoistuminen kannattaa!
Suomessa on 50 eri alaa, joihin lääkäri voi erikoistua. Ei pysty olemaan kokonaisvaltainen lääkäri, siksi pitää erikoistua.
Myös erikoislääkärit erikoistuvat. Joku ortopedi erikoistuu nilkkaan, toinen operoi olkapäätä ja kolmas vaihtaa lonkkia jne. Kukaan ei on niin taitava, että voi leikata kaikki niveliä ja kaikkia lihasvammoja.
Myös fysioterapiassa pitää erikoistua. Olisi suotavaa, että fysioterapeutti olisi erikoistunut juuri nilkkavaivojen hoitoon jos ongelman on nyrjähtänyt nilkka.
Jos olet urheilufysioterapeutti, usein ajattelet kuin urheilija niin ehkä kannattaa keskittyä urheilijoihin hoitamiseen. Jos yrität hoitaa ikääntyvää huonokuntoista henkilöä, niin hoitavan liikunnan annostelu voi mennä pieleen.
Jos pyrkii olemaan koko uransa kokonaisvaltainen terapeutti ja hoitaa kaikkia tuki- ja liikuntaelin vaivoja niin voi käydä, että ei hallitse mitään kunnolla. Toisaalta jos näkökanta liikaa kaventuu, niin siitä voi olla myös haittaa.
Kaikki eivät tykkää sanonnasta "suutari pysyköön lestissään", mutta minusta se on hyvä sanonta
Ortopedi tutki nilkkani.
Päätin varata ajan paikallisesta "hapanmarjalinnasta" ortopediltä. Valitsin ortopedin siksi, että hänellä oli ensimmäinen vapaa aika - näin se usein menee.
Ajoin autolla metsästä lääkäriin. Kävelin hieman ontuen vastaanoton kautta suoraan sisään lääkärin huoneeseen.
Kerroin lyhyesti mitä tapahtui: "Outo napsaus hiukan huolestuttaa minua, olisikohan peroneus-jänne katkennut?" Annoin myös ymmärtää, että olen fysioterapeutti.
Otin sukan pois jalasta. Ortopedi väänteli ja paineli nilkkaa useasta kohtaa, mutta mitään kovin kivuliasta kohtaa ei löytynyt. Myöskään turvotusta tai mustelmaa ei ollut.
"Jänteet kunnossa, katsotaan pari viikkoa ja jos ei ole parempi, niin sitten tutkitaan tarkemmin", totesi lääkäri.
Lääkäri ei onneksi sortunut antamaan minulle ohjeita liikuntaan. Päätin konsultoida asiaa tutulta jalkaterään erikoistuneelta fysioterapeutilta.
Kuusi yllätystä!
Ensimmäinen yllätys oli lyhyt käynti. Kaikki oli ohi viidessä minuutissa.
Toinen yllätys oli, että ei määrätty mitään jatkotutkimusta eikä lääkereseptejä. Plussat siitä ortopedille, ei turhia tutkimuksia ja "perusburanaa" voi ottaa jos yöllä särkee. Miinusta voi tulla lääkäriasemalta, kun jäi rahat saamatta magneettikuvauksesta.
Kolmas yllätys oli, että jouduin maksamaan käynnin itse, koska Pihlajalinnalla ei ollut laskutusopusopimusta "minun" vakuutusyhtiön kanssa.
Neljäs yllätys oli, että viiden minuutin käynti maksoi "vain" 270 euroa. Aika hyvä tuntipalkka, mutta osaamisesta minä maksan en käytetystä ajasta.
Jäin miettimään, olisiko hinta ollut sama, jos en olisi ilmoittanut, että tapaturmavakuutus maksaa käynnin. (epäilen.. heh heh).
Viides yllätys oli, kun kotona tein netissä vahinkoilmoituksen vakuutusyhtiöön niin maksu oli tililläni JO viikossa.
Kuudes yllätys oli, että nilkka parani lähes täysin kahdessa viikossa. Onnuin nilkkaa viikon ja toisen viikon aikana vaiva hävisi. Tein myös kevyitä kipua hoitavia harjoituksia 5 min aamuin illoin.
Ortopedistä ei siis tullut minun nilkan "omalääkäriä" eikä hän päässyt tylsyttämään puukkoaan nilkkaani - ainakaan vielä.
Seitsemäs yllätys ja paha mieli
Kuukauden päästä jalkaterä kipeytyi uudestaan. Nyt iski kantakalvon tulehdus (plantaarifaskiitti). Se se vasta oli viheliäinen vaiva, joka kesti yli puoli vuotta. Jouduin konsultoimaan kolmea eri terapeuttia, ennen kuin vaiva lähti paranemaa. Yksi ohjasi jalkinevalinnassa, toinen teki pohjallisen joka tuki kantaluuta ja kolmannelta sain hyvän treeniohjelman.
Puolen vuoden vähäinen liikunta aiheutti henkistä kärsimystä tällaiselle liikuntanarkomaanille. Ajattelin jo varata ajan urheilupsykologilta, koska monet huippu-urheilijat myös käyvät niillä. Tai olisiko olemassa peräti urheilupsykoterapeuttia vai tulisiko helpotusta "pahaan mieleen" joistain urheilupsykiatrin määräämästä pilleristä. Hmm... ehkä jätän etuliitteen "urheilu" pois, koska olen vain tällainen tavis.
Onneksi vaiva hellitti. Nyt harrastan tavoitteellista liikuntaa päivittäin vähintään tunnin, joten myös mieli on virkistynyt ilman terapiaa. Tavoitteeni on tietysti pelkästään terveys.
.jpg)
Kommentit
Lähetä kommentti
Kerro mielipiteesi blogista