TÄRKEINTÄ ON OIKEA ANNOSTELU JA MONIMUOTOISUUS

  Juoksu kuormittaa – kävely elvyttää Nuori urheilija katsoo TV:tä. On alkamassa Montrealin olympialaisten 5000 metrin juoksun viimeinen kierros. Lasse Viren on siirtynyt juoksun kärkeen ja aloittanut kuuluisan pitkän kirinsä, jolla hän on  voittanut aiemmat kolme kultamitalia. Takana väijyy joukko huippunopeita mailereita, jotka ovat  valmiina tappavan kovaan loppusuoran kiriin. Näyttää siltä, että Lassella ei tällä kertaa ole mahdollisuuksia. Lasse painaa leuan rintaan ja lisää asteittain vauhtia. Aina kun joku takana olevista tulee lähes rinnalle, Viren kiihdyttää uudelleen. Lopulta kaikki mailerit kangistuvat loppumetreillä ja Viren on voittaja. Mikä mahtava fiilis! Nuori urheilija on nähnyt esikuvansa ja toteaa: ”Minustakin tulee olympiavoittaja!” Vielä nytkin selkäpiitä karmivat kylmät väreet, kun muistelen juoksua, joka mielestäni oli Lasse Virenin ”paras” voitto. Ei tullut minusta olympiavoittajaa eikä juoksijaa, ei edes kilpaurheilijaa. Tuli muuten vaan himoliik...

  Kuuntele äänite tästä linkistä Isaac Newtonin päähän tipahti puusta omena 1600-luvun loppupuolella ja melko pian sen jälkeen tiedettiin, mitä on painovoima. Kun ihminen syntyy, niin siitä alkaa elinikäinen taistelu painovoimaa vastaan. Toisaalta painovoimasta on myös paljon hyötyä. Ensimmäinen vuosi on yleensä menestyksekäs. Tuhansien hävittyjen taistelujen jälkeen lihasvoima ja kehon hallinta kehittyvät niin paljon, että ihmisenalku voittaa taistelun ja nousee seisomaan. Pian sen jälkeen tulevat ensimmäiset haparoivat askeleet. Voi sitä voiton riemua. Seuraavan vuoden aikana monelta onnistuu jo juokseminen. Kävely ja juoksu ovat "perusliikuntaa", jotka lähes kaikki oppivat. Näitä perustaitoja pitää harjoitella koko elämän ajan, jotta ne säilyvät. Kun ihminen kasvaa niin vipuvarret pitenevät ja voiman tarve tietysti lisääntyy. Koko lapsuuden ja nuoruuden ihmisellä on luontainen tarve kehittää perustaitoja. Lisäksi painovoimaa vastustetaan erilaisill...

  Herään aamulla kello 6.00. Teen normaalin aamuvoimisteluni. Nousen istumaan sängyn laidalle ja nostan kädet ylös kohden kattoa ja venytän kainalot.  Sitten nousen seisomaan, laitan kädet alaselkään ja ojennan lonkat.  Otan muutaman askeleen ja vasen nilkka tuntuu hiukan aralta ja muutenkin koko keho tuntuu kankealta ja jäykältä. Koska olen 63 vuotias mies niin on luonnollista, että aamulla nivelet tuntuvat jäykiltä. Vanha vitsikin on, "jos on 60v. ja mikään paikka ei tunnu jäykältä tai kipeältä aamulla, niin on kuollut".  Jäykkyys suojaa kehoa. Ikääntymisen muutokset herkistävät kudoksia. Aivot tietävät ärtyneet kudokset ja estävät jäykkyydellä äkkinäiset liikkeelle. Minä en lähtenyt juoksujalkaa vessaan vaan tepasteli hissukseen. Kun otin muutaman askeleen niin aivot totesivat, että nilkan kipua ei tarvita ja se poistui. Yleinen jäykkyys jatkui hiukan pidempään, mutta myös se hävisi muutamassa minuutissa.  Eli jäykkyyttä ei kannata väkisin yrittää venyttelyä ...

On maanantai aamu vuonna1966. Kello on 7.15, ulkona on pakkasta 30 astetta ja lähes pimeää. 7 vuotias Arto on lähdössä kouluun hiihtäen. Koulumatka pieneen maalaiskouluun on kolme kilometriä. Äiti auttaa pukeutumisessa. Alushousut, raappahousut, villahousut ja päällimmäiseksi laitetaan paksut puuvillahousut. Latu kulki peltojen läpi. Sukset hiukan tökkivät, koska tuiskulumi on tukkinut latua. Kuun valossa taaperrettiin läpi aavan pellon ja edes susia ei osattu pelätä. Hiihtomatka tuntui aina mukavalta ja koulunpenkille istuttiin hieman hikisenä. Myös silloin säästettiin, koska koulumatkan tiestä vain puolet aurattiin. Siksi koulumatka piti aina mennä hiihtäen, koska paksussa hangessa ei ollut kiva rämpiä ilman suksia. Matka kouluun oli vain kolme kilometriä, niin lapsia ei viety koskaan autolla kouluun, siis ei koskaan. Nykynuoriso ei voi tällaista käsittää. Koko tavi hiihdettiin ja hypättiin mäkeä.  Ladut ja hyppyrimäet tehtiin itse ja sitte...

"jotain tarvis tehdä" On vuosi 1980 ja olen elämässäni siinä vaiheessa, että "jotain tarvis tehdä", mutta mitä? Sattumalta törmäsin  erääseen lukioaikaiseen koulukaveriin. Hän kertoi olevansa kuntohoitajakoulussa,  kehui paikkaa minulla  ja rohkaisi hakemaan sinne. En ollut koskaan ajatellut, että lähtisin hoitoalalle. Ennemminkin minua kiinnosti metsä ja siihen liittyvät ammatit. Pyrin kouluun ja  pääsin. Siitä alkoi hoitajan ura, jolle ei loppua näy.  Metsä on sen jälkeen ollut kunnon hoitamisen ja rentoutumisen paikka ja hyvä näin.  Muutamia vuosia myöhemmin sain kuulla, että tuttuni oli itse ollut täysin kypsä koko koulutukseen ja vedätti minua (kiitos kuitenkin TP). Kuntohoitoja Valmistuin vuonna 1981 kuntohoitajaksi. Koulussa opin  anatomian ja lihasten hieronnan perusteet. Hoitotyö tapahtui hoitohuoneessa, jota jatkossa nimitän "kopiksi". Siellä minulla oli loistavat anatomian opettajat, joka sai kiinnostukseni heräämään (ki...

Aiemmassa blogissani olen kertonut, että olen kalevankiertäjä( Linkki blogiin:  Monipuolisuutta liikuntaan ). Laji tuo tärkeää monimuotoisuutta liikuntaani, koska siinä harjoitellaan ja suoritetaan kuutta eri lajia vuoden aikana. Tänään on kalevankiertäjän juhlapäivä. Suoritusvuorossa on juoksu ja juoksumatkana puolimaraton Porin Yyterissä. Juoksua ei suoriteta Yyterin hiekalla, vaan koko matka on asfalttia. Lisäksi reitti on lähes tasainen ja siinä on monen kilometrin pituisia suoria. Kuulostaa tosi tylsältä.   En ole kovin kilpailuhenkinen, mutta haluan hiukan kisailla. Liikuntani on tavoitteellista ja tavoitteena on terveys. Koska reitti on helppo, fiilis omasta kunnosta on hyvä ja sää mitä mainioin, päätän laittaa juoksulle muitakin tavoitteita. Loppuaika 1.45 - 2 h, keskipulssi 160 sykettä/min, viimeinen kilometri kisani nopein ja tietysti hyväkuntoisena maalissa.   Juoksu hoitaa mieltä!   Koko ikäni olen liikkunut paljon...