Kolmas kerta toden sanoo!

 Herään aamulla kello 6.00. Teen normaalin aamuvoimisteluni. Nousen istumaan sängyn laidalle ja nostan kädet ylös kohden kattoa ja venytän kainalot.  Sitten nousen seisomaan, laitan kädet alaselkään ja ojennan lonkat. 

Otan muutaman askeleen ja vasen nilkka tuntuu hiukan aralta ja muutenkin koko keho tuntuu kankealta ja jäykältä. Koska olen 63 vuotias mies niin on luonnollista, että aamulla nivelet tuntuvat jäykiltä. Vanha vitsikin on, "jos on 60v. ja mikään paikka ei tunnu jäykältä tai kipeältä aamulla, niin on kuollut". 

Jäykkyys suojaa kehoa. Ikääntymisen muutokset herkistävät kudoksia. Aivot tietävät ärtyneet kudokset ja estävät jäykkyydellä äkkinäiset liikkeelle. Minä en lähtenyt juoksujalkaa vessaan vaan tepasteli hissukseen.

Kun otin muutaman askeleen niin aivot totesivat, että nilkan kipua ei tarvita ja se poistui. Yleinen jäykkyys jatkui hiukan pidempään, mutta myös se hävisi muutamassa minuutissa.

 Eli jäykkyyttä ei kannata väkisin yrittää venyttelyä pois. Aivot poistavat jäykkyyden, kun sitä ei enää tarvita. Kevyt kehon "herättely" usein riittää. Kehon viestejä pitää oppia kuuntelemaan.

Tänään on vuorossa  Kalevan Kierroksen  kolmas laji  eli juoksu. Kalevankiertäjät suuntaavat kohden  Porin Yyteriä ja matkana  on puolimaraton. Juoksu asfaltilla ei ole minun lempi tapoja harrastaa liikuntaa. Juoksu on mielestäni toiseksi tylsin laji kuudesta kalevan kierroksen lajeista. Tylsin ja mukavin laji selviää viimeisessä blogissani,  jonka julkaisen suunnistuksen jälkeen.

Teen normaalit aamurutiinit ja lisäksi käyn alakerrassa polkemassa kuntopyörää 10 min, jotta keho herää paremmin. Lisäksi päätän teipata löysän ja hiukan ärtyneen nilkkani. Juoksun loppuvaiheessa lihakset eivät jaksa tukea nilkkaa riittävästi ja se helposti ärtyy lisää. En myöskään halua rustovauriota nilkkani. Juoksun jälkeen nilkka ei saa olla kipeämpi.

Kolmas kerta toden sanoo!

Yyterin puolimaraton on minun kolmas kerta.

Kolme vuotta sitten oli rankka. Alku liian kovaa ja lopussa oli tuskaista. Tästä onkin jo blogi kirjoitettu "Erään juoksun tarina". Juoksun jälkeen oli huono fiilis ja paikat kipeänä.

Toisessa lähdin matkaan selvästi hitaammin. Koko juoksu sujui hyvin ja fiilis oli mukava. Kaksi viimeistä kilometriä olivat vauhdikkaimmat. Maalissa olin hyvävoimainen. Tosin aika oli pari minuuttia huonompi kuin ensimmäisessä juoksussa.

Kolmas kerta toden sanoo! Nyt pitäisi löytää vauhti jostain välimaastosta. Tosin ei ole kovin luottavainen tunne. Juoksukilometrejä on takana vähän. Hiihtokausi venyi ja sitten suunnistettiin jo metsässä. Asfalttijuoksu ei jotenkin innosta. Tosin  Aurajoen Yöjuoksu (10 km) pari viikkoa sitten sujui hyvin.

Juoksun lähtö on kello 11.45. Yyteriin ajaa Liedosta pari tuntia. Seurakaveri Mika poimii minut kyytiin klo 8.45. Hieman myöhemmin mukaan tulee myös Tuomas.

Matkalla turistiin niitä näitä. Tuomas mm. perehdytti meitä geokätköilyn saloihin. Mikalla on lonkan ongelmaa ja on epävarma kestääkö se maaliin asti. Troppia on otettu varmuuden vuoksi jo useita päiviä. Tuomas taas pitää "välivuotta" perhesyistä ja ei ole myöskään juossut asfaltilla yhtään. Minä tiedän, että kun lähtölaukaus pamahtaa niin kumpikin häviää saman tien horisonttiin. Suihkussa on jo käyty tai lähdetty geokätköilemään, kun minä tulen maaliin.

Yyteri maraton

Sitten itse juoksuun. Samat virheet toistuu. Juoksen joukon mukana pari kilometriä liian kovaa, koska seurasin Mikaa. Sitten Mika hävisi kirjaimellisesti horisonttiin, koska suora oli niin pitkä, että horisontti lähes näkyi.

 Pystyin pitämään pulssi alta 160 ja vahti näyttää siltä, että tästä tulisi paras juoksuni. Puolimatkaan asti kaikki sujui hyvin. Otin jopa GoPro kuvausta välillä. 

Puolen välin jälkeen on pieni ylämäki ja sitten myöhemmin toinen  ja ne tuntuvat rakoilta. Tässä vaiheessa elimistössä tapahtuu jotain, koska tuli ensimmäisen kerran mieleen ajatus, että pitäisiköhän kävellä. Olen hiukan huolestunut, mutta vauhtia ei voi laskea, koska muuten tästä ei tule paras juostuni. Tavoite meni taas terveyden edelle.

Pulssi on ok, vahti tuntuu hyvältä, mutta jostain syystä porukkaa alkaa painaa ohitseni.

 Siinä vaiheessa huolestun, kun eräs vanhempi mies oranssissa paidassa painaa ohitseni. Minusta hän käveli hartiat  korvissa, mutta vauhti oli kova. Hänen preesissä vaappui iäkäs  pitkämies  ja näytti, että hän kaatuu juuri kyljelle. Tämä "perävaunu ja majakka" olin niin hyvä näky, että piti kaivaa kamera esille.

16 kilometrin kohdalla  tuntui niin ikävältä, että aloin kävellä. Kävelin 20 metriä ja sitten taas juoksin satoja metrejä. Tykkään suunnistuksesta, koska siinä voi välillä kävellä muutaman askeleen, lukea karttaa ja sitten taas juosta. Jatkoin loppumatkan tätä suunnistajan taktiikkaa. Juoksu ei ollut kivaa. 

Yritän olla positiivinen ja nauttia juoksusta. "Mitä vit.. minä täällä teen" . " Tämän on kyllä sitten vihoviimeinen kalevankierros minun elämässäni". Välillä tuntuu paremmalta ja sitten taas masentaa.

Maalisuoralla törmäsin Mikaan, joka oli kyllästynyt odottamaan tuloani. Hän näytti hämmästyneeltä ja totesi, "ai siinä sinä olet".  Yritin hymyillä ja taapersin kohden maalia. Loppukiristä ei ollut tietoakaan, vaikka yleensä olen siinä kova. Maaliintulo oli helpotus ja fiilis ei ollut kuin voittajalla. Tästä tuli huonoin juoksuni. 

Olen  uupunut ja vihainen. Jalat ovat aivan tönköt ja lisäksi kummankin jalkaterä ulkosyrjä tuntuu niin aralta, että en pystynyt kävelemään. Miksi kipua vasta maalissa? Juoksun aikana ei tuntunut kipua, mutta jalat olivat vain aivan puhki. Kehon paino on selvästi ollut liikaa jalkaterän ulkosyrjällä ja siellä kudokset ovat ärtyneet. Samoilla lenkkareilla olen juossut aiemminkin, mutta tällaista ei ole koskaan tapahtunut. Päinvastoin joskus on ollut kipuja sisäsivulla jalkaholvissa. 

Maalissa otan juomaa ja suolakurkkuja. Kahmaisen mitalin pöydältä, syön hernekeiton ja laahustan suihkuun. Tämä kisa oli tässä ja toivottavasti ei tarvitse tulla enää tälle hiekkarannalle.

Nyt on maanantai ja juoksusta on pari päivää. Elimistö on toipunut hyvin. Jalkaterän ulkosyrjän kivut hävisivät päivässä. Löysä nilkka ei oireillut lainkaan. Lihakset tuntuvat  rennoilta ja juoksun tuskat nyt on jo unohdettu. 

Tänään  pitää lähteä  soutamaan ja valmistautumaan seuraavaan lajiin.  Siitä sitten enemmän heinäkuussa. 

Ohessa on linkki toiseen blogiin, jonka myös julkaisin samalla. Siinä vertailen kävelyä ja juoksua.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

"Löysän nilkan tarina"

"Koppikarisman" kehittyminen.

Erään juoksun tarina

Venyttely on turhaa!

Mustelmasta arpeen!

Kipeän selän tarina

Kilpailuhenkinen, kisailija vai nautiskelija

Vaivaa hoitava valmennus

Taistelu painovoimaa vastaan

Kipeän selän tarina jatkuu...