Kipeän selän tarina

Kipeän selän tarina

On kaunis, keväinen sunnuntaiaamu. Vaimo on päättänyt, että tänään laitetaan kesäkukat terassille.
Ruukut pitää kantaa alas, vaihtaa mullat, istuttaa uudet kukat ja kantaa ruukut takaisin. Ruukkuja on monta ja ne painavat melko paljon. Jaksan hyvin kantaa, mutta ruukkujen muodon vuoksi niiden kantaminen on hankalaa ja siksi joudun tosissani käyttämään voimaa. Kaikki sujui hyvin, mutta illalla tuntui lievää jomotusta alaselässä. Fysioterapeuttina tiedän, että tästä ei seuraa mitään hyvää, sillä jomotus ei ole tavallista selän väsymistä. Annostelu taisi tässä hyötyliikunnassa mennä hiukan pieleen.

Blogissani "löysän nilkan tarina" retostelin, että olen yli 60 v. ja minulla ei ole muita tuki- ja liikuntaelinvaivoja, kuin löysät nilkat. Nuoruudessani olen kuitenkin kärsinyt melko paljon alaselän kivuista. Rullaluistelu, luistelu ja luisteluhiihto ovat lajit, joilla sain vaivat hallintaan ja käytännössä kokonaan pois. Minun ongelmanani olivat aiemmin heikohkot lihakset pakaran sivussa ja kyseiset lajit kehittävät mainittuja lihaksia erityisen hyvin. Yleensä myös tiedän omat rajani siinä, mitä selkä kestää ja mitä ei. Koska selkä ei minua käytännössä vaivaa juuri koskaan, menin hyvällä mielellä nukkumaan ja luotin siihen, että selkä on aamulla terve.

No ei ollut. Nukuin huonosti ja heräsin aina kääntäessäni kylkeä. Inhottavaa jomotusta keskellä selkää. Sinnittelin aamuun. Herätyskello soi klo 6.00. Kokeilin varovaisesti liikuttaa jalkojani ja heti iski viiltävä kipu. Kiersin vartaloani ja nyt tuntui, kuin keskelle selkää olisi työnnetty tuurnaa. Jännitin vatsaa ja yritin nousta ylös. Ei mitään toivoa. Tässä vaiheessa tiesin, että tästä tulee erilainen aamu. Vaivoin sain kammettua itseni ylös sängystä ja seisomaan. Kaikki liikkeet sattuivat.

Käyn vessassa ja huokaan helpotuksesta, että olen mies ja saan tehdä virtsarakon tyhjennyksen seisten. Palaan makuuhuoneeseen ja alan miettiä mitä laittaisin päälleni tänään ja erityisesti miten sen tekisin. Hirvittää ajatus, että pitäisi kumartua ja laitaa sukat jalkaan.  Pistän kädet selän taakse ja nojaan niitä vasten. Sitten päätän hetken tallustella ympäri huoneistoa ja elvyttää selkää ja samalla hiukan viuhahdella naapureiden iloksi (meillä ei ole sälekaihtimia, koska vaimon mielestä ne estävät näkymän ulos). Selkä elpyy niin paljon, että saan puettua ja pääsen töihin. Tosin kengännauhat jäivät sitomatta.

Mistä kudoksesta kipu tulee? Usein potilaanikin pähkäilevät tätä ja tivaavat vastausta minulta. Jos joku väittää tietävänsä varmasti, mistä kudoksesta selän kipu tulee, niin valahtelee. Tuolla alueella on ihoa, rasvakudosta, paljon kalvoja, paljon verisuonia ja imusuonia, erittäin paljon hermoja, nivelsiteitä, nivelkapseleita, välilevyjä jne. Loppujenlopuksi sillä ei ole juuri mitään väliä, onko ärsytystä kaikissa kudoksissa vai vain yhdessä. Niiden kaikkien hoito on sama. Oikein annosteltu liikunta.

Aamupäivän ajan selkä vaivaa, mutta kipu lievenee asteittain. Tosin hymyni potilaille on tuskainen  irvistys, mutta onneksi he eivät sitä näe maskini takaa. Yritän mahdollisimman hyvin peittää vaivani potilaita ja toivon, että he eivät huomaa, kuinka hankalaa selän taivuttelu on. Toivon myös, että mitään ei putoa lattialle, koska sen nostaminen tuntuu jo ajatuksenakin hirveältä. Työt sujuvat yllättävän hyvin. Yrittäjä ei sairaslomaa pidä ja psyykkinen voima pitää kivut kurissa.

Käyn syömässä ja joudun istumaan 30 min, kunnes palaan töihin. Selkä on istumisen jälkeen jäykempi. Minulla on sen verran aikaa, että päätän hetkeksi mennä makuulle hoitopöydälle. Vedän polvet koukkuun ja sitten vedän reiden vatsan päälle koukkuun ja pidän hetken, kun tuntuu aika hyvältä. Toistan kevyitä venytyksiä muutamia kertoja ja tuntuu, että liike hieman laajenee. Potilas tulee vastaanottotilaan ja yritän nousta ylös. Sietämätön kipu selässä. Vaivoin pääsen ylös ja koko loppupäivä sitten onkin helvettiä. Mitä tästä opimme? ÄLÄ KOSKAAN VENYTTELE KUDOKSIA, KUN NE OVAT ÄRTYNEET.  Pitkäkestoiset venyttelyt eivät hoida mitään vaivaa!!!

Kotona selkä on edelleen erittäin kipeä. Tytär väittää, että kävelen takakenossa. Yritän hahmottaa asentoani ja mielestäni olen aivan suorassa. Katso peilistä sivuprofiiliani ja tosiaan olen kallistunut taakse ja vatsakin näyttää suuremmalta kuin normaalisti. Päätän lähteä kävelylenkille Littoistenjärven luontopolulle. 

Autoon istuutuminen on vaikeaa. Selkä sattuu ja pään painaminen alas lisää kipua. Ajan kilometrin ja yritän nousta autosta ylös. Vihlovaa voimakasta kipua selkään. Vatsan jännittämien sattuu ristiluun alueelle. Vaivoin pääsen ylös ja lähden kävelemään. Melkein heti helpottaa, kun pääsen metsään. Jäykkyys ja kipu katoavat, ihana tunne. Ehkä se on se metsän parantava vaikutus. Pitäisikö hiukan halata puita? Siihen en kuitenkaan sorru, etten vahingossa halaa väärää puuta. Jatkan kävelyä luontopolulla tuntien lievää paineen tunnetta keskellä alaselkää. Tämä ei juurikaan häiritse menoa. Päätän ottaa muutaman juoksuaskeleen ja selkä tuntuu edelleen oikein mukavalta. 

Näen luontopolun varressa villejä lupiineja (ei vielä kukassa). Minä vihaan lupiineja, koska ne eivät kuulu suomen luontoon ja ne syrjäyttävät kaikki kauniit ketokukat.  Olen kaikessa monimuotoisuuden kannattaja (sen sijaan kokonaisvaltaisuus ei ole minun juttuni.) En voi vastustaa kiusausta ja kumartua kitkemään niitä. Yllätys, ei mitään ongelmaa. Selkään ei satu lainkaan. Päivällä minua kauhistutti
ajatus, että jokin tavara putoaisi lattialle ja joutuisin sen nostamaan. Kitken kaikki pois ja jatkan tyytyväisenä kävelyn ja juoksun vuorottelua. Vaikka lenkki kesti tunnin, niin selkä on yhä kipeä, mutta ei häiritsevästi. 

Kello on melkein 22.00 ja päätän mennä nukkumaan. Otan varmuuden vuoksi kipulääkkeen yöksi. Jos lenkki onkin hiukan ärsyttänyt kudoksia, niin saan nukuttua ja yöllä lääkkeestä ei ole haittaa. Eli lääke liikunnan jälkeen ei ennen sitä. Jos otat sen ennen niin se sekoittaa normaalit suojamekanismit ja liian reipas liikunta voi elvyttämisen sijaan ärsyttää kudoksia.

Herään ensimmäisen kerran klo 2.00, kun käännän kylkeä. Voimakasta kipua, kun vääntää lantiota kyljeltä toiselle. Kiroan kesäkukat alimpaan helvettiin ja manaan omaa tyhmyyttäni, kun en osannut varoa nostelua. Kiroan varmuuden vuoksi vielä lupiinit ja sen juoksukokeilun. Kampean itseni ylös, kävelen hiukan ja päätän kokeilla lattialla selän ojennusta. Vaikka kaikki suunnat ovat kivuliaita niin taaksetaivutus sattuu vähiten, joten sitä suuntaa kannatta kokeilla. Ei tuntunut kovin hyvältä, mutta kova alusta tuntui hyvältä, joten nukahdin lattialle. Heräsin klo 4.00 ja olin kuin ihmeen kaupalla kääntynyt vatsalleni. Selkä on (yllätys yllätys) edelleen kipeä, mutta lisäksi oikea käsi oli aivan puutunut, kun olen nukkunut sen päällä. Väännän itseni ylös ja kömmin ihanan pehmeään sänkyyn ja sinnittelen aamuun, sillä tiedän, että sama sietämätön taistelu on taas edessä.

Nyt on maanantai aamu ja viikko siitä, kun selkävaivani olivat pahimmillaan. Nousen sängystä ilman kipua ja aamutoimissa ei ole ongelmia. Aamiaispöydässä istuessa selässä alkaa tuntua vihlomista. Nousen ylös, kuin vanha mies (vasta 60 ja risat). Selän ojentaminen on vaikeaa ja ensimmäiset viisi askelta sattuvat inhottavasti, mutta sitten helpottaa. Nyt tiedän että "elämä alkaa voittaa". Viikko meni niin, että kolme ensimmäistä päivää oli aivan hirveitä. Sitten alkoi helpottaa ja asteittain kipu on vähentynyt.

 Mitä tästä opimme? 

Ensinnäkin selkävaiva on "pysyvä ongelma", joka tarvitsee jatkuvaa lääkitystä ja lääkitys on oikein annosteltu liikunta. Tai paremminkin liikunnan ja levon oikea suhde. Oma selkävaivani oli pysynyt poissa lähes 10 vuotta ja sitten varoittamatta iski päälle. Kukkaruukkujen nostelu oli vain liikaa. 

Akuutilla selkävaivalla on ns. taudin kulku. Ensin "tauti" iskee ja kudokset ärtyvät, sitten sitä sairastetaan ja sitten se lähtee paranemaan. Aivan kun esim. tavallinen flunssa.  Paraneminen on nopeampaa, jos olosuhteet paranemiselle saadaan hyväksi, siksi asianmukainen hoito ja lääkitys on paikallan.

Miten hoidin selkääni?

Ensimmäiset kolme päivää olivat niin kivuliaita, että otin muutaman särkylääkkeen ja liikuin kevyesti, koska paikallaan olo ei tuntunut mahdolliselta. Selkä tuntui niin ärtyneeltä, että en voinut kuvitellakaan, että joku hieroisi sitä, puhumattakaan, että joku olisi tehnyt nikamakäsittelyä rojahtamalla päälleni. Korkeintaan olisin kestänyt vaimon hellää sivelyä, mutta hän oli ikävä kyllä "työmatkalla". 

Tiistaina kokeneempi kollega pisti siihen kinesioteipin ja se tuntui erittäin hyvältä. Koska eteentaivutus oli selkeästi pahinta, niin teippaus yleensä toimii sellaisessa tilanteessa hyvin. Lisäksi sain vertaistukea. Kollega kertoi omista selkävaivoistaan, jotka olivat ajoittain niin pahoja, että työkaverit joutuivat kantamaan hänet autosta työpaikalle. Siitä sitten vain hoitamaan muiden selkäkipuja. Näin toimii yrittäjä.

Loppuviikon jatkoin kevyttä liikuntaa, kävelyä, kuntopyörän polkemista, alasvetoharjoitteita, muiden selän hoitoa jne..

Torstaina kivun luonne muuttui. Kipu siirtyi selkeäsi enemmän oikealle ja tuntui myös pakaraan. Tiesin, että nyt selässä on jotain toispuoleisuutta, joka pitää korjata. Onneksi vaimo saapui kotiin. Hän on psykoterapeutin lisäksi loistava fysioterapeutti. Hoidon (ei sisältänyt sivelyä) jälkeen kävin kävelemässä ja toispuoleinen oire oli poissa.

Viikonloppua kohden kipu koko ajan väheni ja lauantaina en enää voinut vastustaa kiusausta lähteä kuntosuunnistukseen. Juoksin koko 4 km matkan ja hyvin sujui. Tosin lieviä vihlaisuja tuntu ajoittain, mutta automatka meni mukavasti ja autosta ylös nouseminen oli lähes viikkoon ensimmäistä kertaa kivuton. Kipu ei haittaa liikunnan aikana, kunhan se ei voimistu ja se ei ole pahempi 1-2 tuntia liikunnan jälkeen.

Sunnuntaina tein taas puutarhahommia, mutta viisaasti. Tein "kuntopiirin". Leikkasin nurmikosta vain puolet, kompostilla lapioin multaa vain hetken. Oksasilppurilla työskentelin noin puoli tuntia ja hiukan haravoin. Lisäksi tarkastelin vaimon ja tyttären taistelua voikukkia vastaan. Minusta taas voikukat ovat
kauniita ja kuuluvat suomen luontoon, toisin kuin lupiinit. 

Lisäksi sain vaimolta huippukäsittelyn, johon kuului mm. nivelten, lihasten ja kalvojen käsittelyt sekä kunnon rasvahieronta. Illalla kävin 10 km rullaluistelemassa, sehän minun selkävaivani viimeksikin selätti.

Vielä toinen viikko kevyempää liikuntaa ja uskon, että sitten selkävaiva on historiaa, toistaiseksi.  Kesäkukat tuntuvat taas ihan mukavilta ja hoidan niitä mielelläni. Niistä saa myös paljon mielihyvää, joka osaltaan on kivunhoitoa. Uskon myös, että olen astetta parempi fysioterapeutti ja ymmärrän potilasta, joka kärsivät kivuista selässä. Lisäksi arvostukseni ymmärtäväistä ja taitavaa vaimoani kohtaa lisääntyi.

Tarina ikävä kyllä jatkuu seuraavassa blogissa.......