Kipeän selän tarina jatkuu...

On perjantaipäivä. Lähes kaksi viikkoa on kulunut siitä, kun selkä alun alkujaan kipeytyi. Se on ollut koko viikon oireeton, joten luulin, että vaiva oli jo kokonaan poissa, mutta ei ollut.

Pihalla odottaa Heräte 1. Savolaistyyppinen vuorosoutuvene, jossa toinen soutaa ja toinen meloo takana
ja noin vartin välein vaihdetaan vuoroa. Kävin heräteostoksena hakemassa sen Pohjanmaalta ja tarkoitukseni on ollut ryhtyä soutamaan lähes päivittäin. Soutu on mielestäni ainoa oikea tapa edetä vesillä. En erityisemmin pidä pärisevistä moottoriveneistä, jotta ryskyttävät ikävästi aallokossa. Purjehdus taas on liian hidastempoista ja pitkästyttävää. Kerran kesässä menee sopivalla tuulella, mutta horisontin jatkuva tähystäminen ei ole minun juttuni. Melonta ja suppailu menettelevät, mutta soutu kunnon veneellä on jatkuva elämys.

On tyyni ilta ja loistava keli. Saan houkuteltua tyttäreni "vastapainoksi" veneeseen. Vuorosoutuvene "kyntää", jos perässä ei ole soutukaveria. Nostamme veneen trailerin päälle ja illasta näyttää tulevan mitä mainioin. Ajamme kilometrin matkan järvelle, hyppään ulos autosta ja kiirehdin irrottamaan trailerin, koska olemme muun liikenteen tukkeena. Kumarrun peräkoukulle ja nostan aisaa hiukan, ja silloin se taas tuntuu: VIHLAISU!! Koko kropassa on heti varmuus, että tästä ei hyvää seuraa. Hetken kamppailtuani mielessäni päätän jättää soudut soutamatta ja palata kotiin. Selkä alkoi jäykistyä ja pihalle päästessäni saan vaivoin trailerin pois auton perästä. Liikkuminen on luvalla sanoen hankalaa.

Ennen nukkumaan menoa selkä tuntuu aralta ja erittäin jäykältä. Kaivan lääkekaappia ja löydän sieltä pari Panacodia. Tiedän, että se on hiukan "tuhdimpi" lääke, jota monet potilaani käyttävät selkäkipuihin. Otan toisen ja toivon, että aamulla kaikki olisi paremmin. Kyytipojaksi otan pari Buranaa.

Herään yöllä polttavaan kipuun ylävatsassa rintalastan alla. Kipu on aluksi kuin voimakas närästys. Mietin, mitä olin illalla syönyt joka ärsytti vatsaa, ei tullut mitään mieleen . Yritän nukkua, mutta kipu voimistuu. Hetken epäilin, että ne kipulääkkeet ovat syynä vatsan poltteluun. Asteittain kipu pahenee, vatsa on kivikova ja vatsalihakset krampissa. Alan voimaan pahoin ja lopulta polte on niin voimakas, että minun on pakko yrittää nousta sängystä. Selkä on niin kipeä, että ylösnousu on todella vaikeaa, mutta  vatsa on vielä kipeämpi. Kun vihdoin saan jalat lattialle ja pääsen hiukan ojentautumaan, vatsan kipu vyöryy ylitseni niin, että rojahdan sängyn viereen polvilleni vanhaan kunnon iltarukousasentoon. 

Tässä vaiheessa vaimokin on herännyt ja toteaa, että olen aivan kalpea ja hikinen. Tuskissani en ehdi sanoa mitään, kun hän on jo tilannut ambulanssin, rivakkaliikeinen kun on. Vaikka olen rukousasennossa, ei mieleeni tule kuitenkaan rukoilla apua ylhäältä. Kun kuulen koputuksen ovelalta, kiitän luojaani, että olen illalla pukenut poikkeuksellisesti jalkaani yöppärisortsit, ehkä alitajuisesti ennakoiden tulevaa.

Pienen harkinnan jälkeen ambulanssin henkilökunta toteaa, että potilas on niin kivulias, että hänet on otettava ajelulle. Vatsaan sattuu aivan jumalattomasti, kun ojennan selkää ja selkä kramppaa kaksin verroin, kun kumarrun. Ensihoitajat ovat ymmärtäväisiä ja auttavat minut paareille. 

Autossa saan kipulääkettä ja matkan aikana olo vatsassa hiukan helpottaa. Sairaalassa alkaa tehokas hoito ja tutkinta, mistä vatsan voimakas polte johtuu. Ensimmäinen hoitaja ottaa verikokeet, toinen hoitaja ottaa toiset verikokeet ja kolmas kolmannet. Yksi lyö olkapäähän kipupiikin. Jossain vaiheessa lääkäri herättelee ja kyselee vointia ja mahdollisia syitä vaivaa. Sitten päätetään ottaa TT-kuva. Neljä riuskaa röntgenhoitajaa "heittää" minut kuvauslaiteelle. Yritän sopertaa, että varokaa hiukan, sillä minulla on selkä todella kipeä. Lopulta tutkimushässäkkä loppuu ja saan jatkaa horrostani, johon sekoittuvat muiden potilaiden valitukset ja hoitotoimenpiteet.

Joskus aamulla toinen lääkäri herättää ja kyselee vointiani ja kertoo helpotuksekseni, että tutkimuksista ei löytynyt mitään. Saan varmaan viidennen kerran kertoa kipeän selkääni tarinan. Lääkäri kysyy, otitko todella Panacodia, kodeiini saattaa aiheuttaa joillakin SAPPI-KOHTAUKSEN.  Lääkäri on hetken hiljaa ja toteaa, että voit lähteä kotiin ja poistuu saman tien. Hoitaja tukee: "Nouse ylös, voit lähteä". Selkäkivun takia pääsen vaivoin ylös. Tepastelen hetken pitkin osastoa ja selkä elpyy hiukan. Kysyn vielä hoitajalta, että voinko nyt varmasti lähteä. Siihen hoitaja tokaisee: "Sinun PITÄÄ lähteä, ja jos selkä vaivaa, ota särkylääkettä ja mene työterveyshuoltoon". Heitä ei kiinnosta pätkääkään minun selkäkipuni.

Olen jossain välissä soittanut vaimolle ja pyytänyt pikaista noutoa kotiin. Lähden paljain jaloin, yöppäri päällä, sairaalaan ranneke ranteessa ja tippapiikin teipit kädessä tallustelemaan pois osastolta. Pitkän hortoilun jälkeen löydän ulko-oven. Ovivahti istuu tiskin takana eikä edes vaivaudu nostamaan katsettaan, kun kävelen ulos. Liukuovet avautuvat ja lämmin kesäilma lyö vasten kasvojani. Tepastelen selkä kenossa lyhyin askelin ulos odottamaan hakijaani. Töihin kiirehtivä henkilö katsoo pitkään asuani, onneksi yöppärini on tyylikästä Gantin  laatumerkkiä ja joululahjaksi lapsilta saatu. Naurahdan itsekseni tuumatessani, että minulta puuttuu vai rööki suupielestä ja keltainen iho, niin näytän potilaalta, joka on juuri saanut syöpädiagnoosin ja kohtaloaan uhmaten on tullut vetelemään viimeisiä sauhujaan. Hetken käveltyäni edestakaisin kuulen vaimon kutsuvan huudon hiukan sivummalta. Hän näytti myötätuntoiselta ja väitti, että ei hävennyt ulkoista olemustani. En uskonut.

Seuraavan päivänä olen yhteydessä kotikonnuille. Menee tunti, niin 85 -vuotias äitini soittaa ja kertoo, että hänellä on ollut kaksi kertaa sappikohtaus Panacodista. Hän on hoitanut kohtauksen pois juomalla rutkasti maitoa. En syö enää koskaan Panacodia.

Tätä kirjoittaessani ole palaamassa Lapin lomalta. Muistelen selkäkipuepisodia nyt jo hiukan huvittuneenkin. Selkä on lähes kunnossa. Tuhannen kilometrin automatka ja 70 km:n patikointi rinkka selässä ovat sujuneet kivuitta. En täysin luota selkääni varsinkin nostotilanteessa. Varsinkin aamulla se on edelleen tavallista jäykempi.

Miksi selän kipu on niin voimakas ja mikä hoidoksi?

Jos palataan vielä selkävaivaan. Yllättäen, lähes 10 vuoden jälkeen selkä kipeytyi. Ensimmäinen episodi alkoi siitä, kun tein liikaa nosteluja ja kantamista. Selkä kipeytyi vasta illalla ilman mitään selkeää tapaturmaa. Toinen kipujakso alkoi siitä, kun nostin ja tuli vihlaiseva kipu. Kaksi erilaista tapaa, mutta kummallakin kerralla kipujakso kesti viikon, joista kolme ensimmäistä päivää olivat todella kivuliaita. Jos 0 on kivuton ja 10 sietämätön kipu, niin selän kipu oli 9-/10 (vatsan kipu oli 10-/10). Miksi selän kipu on niin voimakas, on mysteeri. Hammassärky, päänsäryt tai nyrjähtänyt nilkka ovat vaivoja, joita olen kokenut, mutta ne ovat todella lievä viimeaikaisiin kipuihin verrattuna. Ihminen, joka kokee ensimmäistä kertaa näin kovan selän kivun, voi olla aika paniikissa. Kipua ei pysty hammasta purren voittamaan, vaan se lamaannuttaa totaalisesti. Itse ammattilaisena ymmärsin, että tämä ei ole vakavaa ja se menee ohi suhteellisen nopeasti. Osa selkävaivoista pitkittyy (kroonistuu) ja yksi syy siihen on, että ihmiset alkavat pelätä, että kipu tulee uudestaan ja näin varovat liikaa tekemisiään. Nyt en ihmettele sitä enää yhtään.

On myös mysteeri, miksi niin voimakas kipu menee niinkin nopeasti ohi. Kolme päivää on lähes toimintakyvytön ja kaikki sattuu, mutta viikon päästä voi liikuntaa harrastaa taas aivan normaalisti. Vanhempi kollegani kertoi, että joskus kipu on hänellä ollut niin voimakas, että kahteen päivään ei ole päässyt mihinkään sängystä. Ei siis mihinkään, mutta viikon päästä hän on jo pelannut sulkapalloa. Hän oli tiedustellut kivun syytä selkäkirurgilta saamatta mitään vastusta. Joskus tuntuukin, että aivot laittaa suojaavaa kipua ihan vain varmuuden vuoksi paljon enemmän, mitä kudosvaurio edellyttää.

Selkävaivoja on paljon ja tutkimusta tehdään paljon, mutta edelleen ei ole tarjolla hoitoa, joka varmuudella auttaisi. Tästä johtuen, hoitotapoja ja hoitajia on niin paljon, että en viitsi niitä tässä ruotia. Lähes kaikki saavat tuloksia ja kaikille tulee epäonnistumisia. Se mikä toiselle auttaa, voi lisää toisen oireita. Ajoituksella on merkitystä. Kun taudin kulku on sopivassa vaiheessa, hoito auttaa. Usein vitsaillaan, että selkävaiva ja flunssa paranevat hoidosta johtuen tai siitä huolimatta. Kun kivut on pahimmillaan, niin ihminen tarvitsee jotain hoitoa ja myös henkistä tukea, jotta paraneminen lähtee hyvin käyntiin. Voimakas kipu lamaannuttaa, mutta levon ja liikunnan oikea suhde hoitaa parhaiten. Henkinen tuki on tärkeätä siksi, että ihmiselle tulee varmuus siitä, että kipu ei jatku ikuisesti ja sen jälkeen on odottaa taas normaali elämä.

Itse hoidan paljon työssäni selkävaivoja. Pitkä kokemus sekä jatkuva kouluttautuminen tuovat varmuutta ja pystyn hyvin auttamaan ihmisiä. Oma selkävaiva auttaa minua ymmärtämään, kuinka kipeä selkä TODELLA voi olla. Jokainen selkävaiva on erilainen. Omassa vaivassanikin on sellaisia oireita, joita en muista tavanneeni kellään potilaallani. Makuulla ollessani pelkkä isonvarpaan ojennus aiheutti vihlaisevan kivun selkään, vaikka jalkaan ei tuntunut mitään säteilyoiretta. Miksi? Se ei oikein täsmää mihinkään. Viime vuosina on keskittynyt eniten hoitamaan vaivoja, jotka ovat toispuoleisesti lantiossa, pakarassa ja lonkassa, siksi kutsun itseäni Lonkkaspesialistiksi.

Lupiinit, Heräte1. ja kesäkukat

Vihaan villejä lupiineja. Ne eivät kuulu suomen luontoon ja ovat monimuotoisuuden tuhoajia. Minä vihaan niitä niin paljon, että niiden kitkeminen poisti hetkeksi, jopa selkäkivun (kerroin tämän aiemmassa blogissa). Lappiin ajaessamme totesin, että lupiinien levinneisyysraja menee, jossain hiukan Oulun eteläpuolella. Ajoittain niitä on kymmeniä kilometrejä molemmin puolin tietä. Pahalta tuntuu ja vaikuttaa, että peli on hävitty. Asteittain ne tappavat kaikki ketokukat tienvarsilta. Pikkuhiljaa, palkokasveina, ne lisäävät maan typpipitoisuutta ja näin tekevät maan itselleen sopivaksi ja leviävät syvemmälle metsään. Sitten ovat jo mustikatkin vaarassa. Kukat näyttävät kauniilta myös pölyttäjien mielestä, mutta valitettavasti niistä ei saa juurikaan mettä. Eli mehiläiset tekevät valtavan määrän turhia reissuja. Kun ihmiset ymmärtäisivät kitkeä kukinnot pois niiden kukittua, niin kasvi ei leviäsi. Pienet ryhmät ovat kauniita mieluiten puutarhassa, jonne ne kuuluvat. Onneksi Lapissa ymmärretään sen luonnon ainutlaatuisuus ja järjestään talkoita, missä lupiinit kitketään pois.

Heräte 1. odottaa pihalla soutajaa tai oikeastaan ostajaa. Sen saa nyt melko halvalla. Vai pitäisikö sittenkin voittaa pelkonsa, täräyttää traileri autonperään ja nauttia kesästä tyynellä järvellä, jotta selkävaiva ei vain kroonistuisi.

Kun viimeistelen blogia, istun terassilla ja lämpöä on 27 astetta. Selkä ei vaivaa ja kesäkukatkin ovat intoutuneet parhaaseen kukintoon. Nuorin tytär kertoi pääsystä sairaanhoitajakouluun, poikani pääsystä kadettikouluun ja vanhin tytär osti asunnon. Elämä tuntuu mukavalta, kun nautin raikasta vehnäolutta ja odotellen vaimoa saapuvaksi kotiin.

 lonkkavaiva.fi

 

 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

"Löysän nilkan tarina"

Kilpailuhenkinen, kisailija vai nautiskelija

Vaivaa hoitava valmennus