Kissan elämä!

Hain paketin postista. Paketissa oli uurna, jossa on  meidän Unski-kissa. Olo on haikea ja silmät meinaavat vetistyä.

On vuosi 2006. Vaimo ja lapset ovat päättäneet hankkia meille kissan. Itse en ole kovin innostunut asiasta.

 Lehti-ilmoituksen perusteella Pöytyäläisestä sikalasta löytyi kaksi pientä pentua. Toinen oli juuri sellainen
harmaaraidallinen, jota haluttiin ja toinen oli aivan pikimusta.

Musta kissa tuo epäonnea, joten sitä ei oteta oli ensimmäinen ajatus. Musta kissa lähti kömpimään kohden vaimoani ja lähestyi erittäin luottavaisena ja näytti niin herttaiselta. Harmaa sen sijaan oli selvästi arempi. Päätös oli, että otetaan molemmat. 

Pari viikkoa pennut olivat vielä emonsa huostassa ja sitten tuli soitto, että  tulkaa hakemaa. Siitä alkoi meidän perheen kissa-arki, jota jatkui 18 vuotta. 

Mustasta tuli Hemmo ja harmaasta Unski. En tiedä miksi näin päin, koska itse sekoitin nimet aina. Hemmo niin kuin harmaa olisi ollut loogisempaa.

Pennut vierotettiin hiukan liian aikaisin emossaan, joten he valitsivat uudeksi emokseen vaimoni ja sen takia niiden lempipaikka oli vaimon rinnan päällä, kun hän lepäsi sohvalla. Vieroitus tästä ei onnistunut, vaan tätä jatkui koko kissojen elämän.

Ensimmäiset vuodet

 Hemmo oli monin tavoin poikkeava ja myös huono-onninen kissa. Eli musta väri tuotti epäonnea kissalle ei meille. 

Sillä oli mm.  kuusi varvasta joka tassussa. Sen liikkuminen parketilla oli "koiramaisen" rapisevaa, koska kaikkia kynsiä se ei saanut vedettyä sisään piiloon. Hemmo oli myös hyvin luottavainen ja meni vieraidenkin ihmisten syliin.

Uski taas oli arka ja luotti vain emoon, eli vaimooni. Se ei tullut juuri kenenkään syliin.

Hemmon ensimmäinen tapaturma oli kun se aivan pienenä putosi talomme portaiden raosta yhden kerroksen alemmaksi. Kuului vain kova kopsaus kun pää iski parkettiin ja ajattelin, että siinä meni henki. Ei mennyt kuin yksi ja kahdeksan on vielä jäljellä. Tosin Hemmolle puhkesi myöhemmin epilepsia ja arvelen, että tämä isku voi olla osasyynä siihen.

Aluksi kissoista piti tulla vain sisäkissoja, mutta luovuimme ajatuksesta heti alkuunsa, koska se oli mahdotonta ja täysin turhaa. Meillä on kesäisin  ovet aina auki terassille, eikä sitä tapaa muuteta kissojen takia.

Lisäksi kissan elämään kuuluu liikkua luonnossa ja vaania hiiriä. Pelkästään sisällä oleva kissa on vankilassa ja kärsii (tämä on tietysti vain minun mielipide).

Kerran yritettiin pitää kissoja valjaissa, kun oltiin lomareissulla Itä-Suomessa. Pysähdyttiin huoltoaseman terasseille syömään. Unskin rimpuili itsensä vapaaksi valjaista ja livahti ison terassin alle piiloon ja  pois ei tullut millään. Lankkuja piti sorkkaraudalla irrotella, jotta saatiin kissa autoon. Siihen loppui valjaiden käyttö. Koiraa voi pitää hihnan päässä, mutta ei kissaa.

Aika kului nopeasti ja kissat tulivat aikuisiksi. Ajoittain ne mourusivat omituisesti ja olivat levottomia.

Lapsiperheessä tulee paljon pyykkiä ja aina ei heti ehtinyt viikata puhtaita vaateita. Vaatekasa saattoi jäädä joskus kodinhoitohuoneen pöydälle muutamaksi päiväksi. 

Otin usein työpaidan päälleni suoraan kasasta. Olin jo muutaman kerran ihmetellyt pesuaineen pistävää hajua paidassa. Tiedustelin vaimolta, mitä pesuainetta käytät, kun paidat tuoksuvat omituiselta?

Hetken haisteltuamme pyykkejä tajusimme, että kissat " merkkasivat"  pyykkejä .

Ripeäotteinen vaimoni soitti saman tien eläinlääkäriin ja tilasi kummallekin kissalle kastrointiajan.

Leikkaus auttoi ja merkkailu sisällä loppui. Leikkauksessa tuli myös yllätys. Meille  oli "myyty" kaksi kollia, mutta leikkauksessa ne paljastuivat nartuiksi. Siis Unskiina ja Hemuliina.

Kissojen reviiri oli lähipelto ja naapurien pihat. Onneksi naapurit ymmärsivät, että kissat ovat myös hyödyllisiä. Joskus tuotiin näytille jokin pikkulintu ja taisi siinä olla pari oravaakin, mutta selvästi enemmistö oli hiiriä ja rottia.

Kerran naapurin rouva soitti paniikissa, että vaatekomerosta löytyi hiiri. Vaimoni kiikutti Unskin hommiin ja siinä ei kauaa kuono tuhissut, kun hiiri oli hengiltä.

Kerran Unski oli kaksi viikkoa kadoksissa. Olimme varmoja, että kettu on sen popsinut, mutta sitten se vain ilmestyi hyvävoimaisena kotiin.

Hemmo oli kerran kaksi päivää poissa ja tuli sitten kotiin. Ei ollut hyvävoimainen vaan klenkkasi pahasti ja oli muutenkin ryvettynyt. Se kömpi piiloon sängyn alle.

Ei kun lääkäriin, jossa todettiin lonkan murtuneen. Hemmo piti leikata. Kissoilta voidaan poistaa murtunut lonkanpää ja se pärjää hyvin.

Hemmo tuli kotiin toipumaan, mutta vaimoni huippuhoidosta huolimatta kissa voi edelleen kovin huonosti ja toipuminen oli hidasta. 

Pokani Olli silitti kevyesti Hemmon selkää kohden häntää. Yhtäkkiä hännän tyvestä purskahti ulos MATOJA!!

Lääkäri oli kauhuissaan, kun ei ollut huomannut tulehdusta. Tilanne näytti pahalta, mutta lääkäri päätti kuitenkin vielä yrittää. Hemmon häntä leikattiin poikki tyvestä, lisäksi lääkitys päälle ja Hemmo toipui.

Hemmosta tuli nyt kuusivarpainen, musta töpöhäntä, joka näytti suloiselta karhunpennulta.

Hemmon luottavainen suhtautuminen ihmisiin oli koitua sen kohtaloksi. Mustia kissoja erityisesti vihataan ja minä uskon, että joku oli sitä pahoinpidellyt. Taas meni yksi henki, mutta seitsemän on vielä jäljellä.

Elämä jatkui ja meidän perheessä kissat oli " kingejä".  Vapaasti sai hypätä pöydälle. Yritä siinä lukea lehteä, kun kissa asettuu makaamaan aina lehden päällä.

Hemmo nautti saunasta ja oli pitkiä aikoja lauteilla meidän kanssa.

Ennen kissoja lapsien ollessa pieniä, niin usein aamulla meitä oli viisi samassa sängyssä. Kun lapset kasvoivat ulos sängystämme, niin tilalle tuli pari kissaa.

Omaishoitajaksi?

Maaseudulla kissat ovat usein kovin sisäsiittoisia ja niihin tulee helposti erilaisia vaivoja. 

Hemmolle tosiaan puhkesi epilepsia, jota lääkittiin päivittäin vuosikausia. Unski alkoi yhdellä metsäreissulla huohottaa pahasti ja sillä todettiin astma. Se vasta oli temppu antaa kissalle lääkettä astmapumpulla. Onneksi vaiva parani melko nopeasti.

Sitten Unski alkoi tulla kovin aggressiivisesti ja alkoi antamaan Hemmolle turpiin harva se päivä. Verikokeissa todettiin, että kilpirauhashormonien arvot oli ihan tapissa. Sitä sitten lääkitsemään aamuin illoin loppu elämän. Lääke  auttoi ja Unski rauhoittui Hemmon onneksi.

Kymmenen elin vuoden tienoilla kissojen verikokeissa löytyi myös munuaisten vajaatoimintaa, joka yleensä koituu kissojen kohtaloksi. Kissoja ei laiteta dialyysisiin eikä elinsiirtojonoon (ainakaan vielä). Ainoa lääke on munuaisystävällinen ruokavalio, joka hidastaa taudin etenemistä.

Ikääntyessä kissat tulevat ronkelimmaksi ruuasta ja kallis munuaisia hoitava terveysruoka ei niille tietystikään kelvannut, joten tauti eteni.

Harkitsin jo ottaa yhteyttä kuntaa ja kysyä voisinko saada korvausta jos lopettaisin työt ja alkaisin kissojen omaishoitajaksi. Sen verran työlästä on tuo sairaiden kissojen hoitaminen. Heh heh..

Mitä kuuluu kissan elämään?

Pääasiassa nukkumista, mutta myös syömistä ja erittäin paljon juomista varsinkin jos on munuaisvikaa. Leikkimistä, vaanimista ja paljon nuolemalla koko vartalon pesua. Iän myötä rapsutuksen tarve lisääntyy valtavasti ja sylissä viihdyttää koko ajan enemmän. 

Tietysti kissoilta on valtava tarve lisääntyä. Mutta kun ihminen suuressa viisaudessaan päättää asioita eläinten puolesta, niin meidän kissat eivät saaneet kokea äitiyden onnea.

Kissat voiva tehdä neljä poikuetta vuodessa ja keskimäärin neljä poikasta kerralla aina kahdeksaan ikävuoteen asti. Pikainen laskutoimitus osoittaa, että meillä olisi ollut noin 256 suloista kissanpentua sijoitettavaksi, jos kissat oli saaneet lisääntyä vapaasti.

Tarkemmin kun miettii, niin itse asiassa on ihan hyvä asia, että ihmiset tekevät päätöksiä kissojen puolesta.

Lapset lähtivät maailmalle, mutta kissat jäivät.  Niiden ruokkiminen, lääkitys, vessan tyhjennys ovat päivärutiineja joihin tottuu. Olen selvästi "kissaihminen". En " siedä"  läähättävää  koiraa, joka tuijottaa silmiin ja on aina vaatimassa jotain. Kissa on viisas ja tekee mitä haluaa, koira on tyhmä ja tekee mitä ihminen haluaa.

 Myöskään minua ei määräillä siksi olen ollut yrittäjä lähes koko ikäni. Tosin valtio yrittää määräillä ja vaimo ei pelkästään yritä.(pusi pusi)

Elämä hiipuu

Pari vuotta sitten Hemmon leikattu lonkka äityi koko ajan pahemmaksi. Yhtäkkiä ruoka  ei enää kelvannut. Lääkärissä todettiin, että munuaiset on loppu ja kärsimystä ei kannata jatkaa. 

Vaimon on työn takia ollut yli puolet viikoista poissa, joten Hemmon kuoltua, jäin valtavaan taloon kahdestaan Unskin kanssa. Siitä tuli mun kaveri, joka tuli vastaan ovelle, kun tulin töistä kotiin. Kun katsoin tv:tä sohvalla, se tuli heti viereeni  ja rapsutuksen tarve oli loputon. Sänkyyni se tosin tuli vasta kun vaimokin.

Asteittani Uskin elinvoimat alkoivat hiipua. Höyhenen kevyt hyppy wc:n lavuaarille juomaan juoksevaa vettä ajoittain epäonnistui. Ulos  se ei yleensä uskaltanut mennä ja jos meni niin kiersi vain talon ja halusi heti terassin ovesta sisään.  Kissa näytti pirteältä, mutta eläin osaa hyvin peittää vaivansa, koska sairaannäköinen kissa on helppo saalis. Lopulta ruoka ei enää maittanut  ja munausten toimimattomuus aiheutti myrkytyksen, josta ei ollut paluuta.

Nyt laitan Uskin uurnan takan reunukselle ja viereen pari kynttilää. Siinä saa olla kevääseen asti, kun routa sulaa. Sitten se haudataan siskonsa Hemmon viereen kukkapenkkiin maksaruohojen alle.

Kissat olivat mukavia perheenjäseniä ja niistä oli paljon sekä iloa että huolta. Vaikka niitä nyt kaipaan, niin toisaalta on helpotus, kun niiden "paimentaminen" loppui. Minun hoivavietti on toistaiseksi tyydytetty.  Minulle riittää lintujen ruokkiminen ja kesäkukkien kastelu.  

Nyt koitti vapaus ja osittainen eläke. Ensi viikolla lomalle etelään ja maaliskuussa Lappiin hiihtämään.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Väärin kyykätty, hirveän jäykkä ja lättäjalat (päivän pakina)

"Löysän nilkan tarina"

Venyttely on turhaa!

Mustelmasta arpeen!

"Koppikarisman" kehittyminen.

Kipeän selän tarina

Kipeän selän tarina jatkuu...

Erään juoksun tarina

Kilpailuhenkinen, kisailija vai nautiskelija

Vaivaa hoitava valmennus