Soutu on hieno laji

ÄÄNITE

On keskikesä ja uintiaika on parhaimmillaan. Kotitilani lähin järvi on kolmen kilometrin päässä. Meitä on kolme 12-vuotiasta poikaa ja ajamme pyörillä vähintään kerran päivässä uimaan järvelle. Mummolan rannassa on mukava pulikoida tuntitolkulla. Rannassa on myös puuvene. Välillä käymme soutamassa järvellä. Hypimme veneestä uimaan, mutta usein vain soudamme pientä järveä päästä päähän. Jo silloin soutu tuntui mukavalta.

Lapsuuden muistoilla ja kokemuksilla on usein suuri merkitys siihen, miten ihminen nauttii vedessä tai vesillä liikkumisesta. Oletko meri- vai järvi-ihminen? Halutako käyttää vesillä liikkumiseen tuulivoimaa, moottoria vai lihasvoimaa? 

Itse olen järvi-ihminen, jopa lampi-ihminen. Rentouttavina on istua pienen suolammen rannalla ja aistia mitä ympäristössä tapahtuu. Pieni järvi tuntuu turvalliselta ja meri on jopa hiukan pelottavalta.

Horisontin tuijottelu purjeveneestä sopii minulle ehkä kerran kesässä. Aallolta toiselle ryskyttävä moottorivene on epämiellyttävä, puhumattakaan jostakin meluavasta vesiskootterista. Purjelautailu on mukavaa, mutta liian vaikeaa minulle. Melominen kanootilla on jo lähellä sitä mistä tykkään. Soutaminen hyvällä veneellä on minulle nautinto.

Puinen kilpasoutuvene

Kun ensimmäisen kerran astuin savolaistyyppiseen kilpasoutuveneeseen, niin se on kokemus jota en unohda. Kiikkerään veneeseen oli hankala mennä ja tuntui, että vene kaatuu jo rannassa. Kun sain kammettua itseni penkille ja airot käteen niin olo tuntui mukavalta. Liu'uttelin penkkiä edestakaisin ja tapailin airoilla oikeaa rytmiä, jota olin harjoitellut soutulaitteella. 

Sitten minut tönäistiin vesille ja vene liukui kevyesti eteenpäin. Järvi oli peilityyni. Aurinko oli juuri noussut ja hieman usvaa nousi järven pinnasta. Keväinen sää oli lämmin ja kuikat uikuttivat järvellä. Veneen liukuessa hitaasti, laitoin hetkeksi silmät kiinni. Nuuskin järven "pehmeitä" tuoksua ja vedin keuhkot täyteen raikasta ilmaa. Liu'uin penkillä eteenpäin ja laskin airot veteen. Ensimmäinen veto ja vene liukui kevyesti eteen päin. Hämmästyin miten hienosti vene liikkui.  Sitten toinen ja kolmas veto ja veneen vauhti kiihtyi kevyesti. Liplatus veneen kokassa lisääntyi, kun vesi suorastaa pärskyi vauhdin voimasta. Olin haltioissani, miten hienolta se tuntui. Minut oli "myyty" tähän lajiin. 

Lisäsin vielä vauhtia nopeuttamalla rytmiä. Aluksi tehokas reisien ja pakaroiden jännitys, sitten selän ojennus ja lopuksi veto käsillä. Soutu on tekniikkalaji. Tuntui kuin vene olisi noussut "plaaniin" (heh.heh). Ei veneilyyn tarvita tuulta tai moottoria. Lihasvoima on hienoin tapa liikkua vesillä.

 Soutelin useita kertoja pientä järveä päästä päähän ja muistot lapsuuden soutelusta tuli mieleen. Silloinen vene oli tosin tarkoitettu enemmän kalastukseen, joten se oli painavampi ja vakaampi. Nykyään omistan vuorosoutuveneen (Heräte1.), sillä pääsee kaksi henkilöä nauttimaan soudusta järvellä.

Kalevan kierroksen soutu

Tämän vuoden neljäs laji kalevankierroksella on soutu. Soutu suoritetaan lähes Jyväskylän keskustassa. Kuuden kilometrin rata kierretään neljä kertaa. Paikka on yleisöystävällinen, koska lahden ylittäviltä silloilta on hyvä kannustaa kilpailijoita ja jännittää miten vuorosoutajien vaihdot onnistuvat.

Venettä on trimmattu keväästä lähtien. Pohja hiottiin ja lakattiin kolmeen kertaan. Vielä ennen kisaa hangattiin vahaa pintaan. Penkkiä jouduttiin hiukan fiksaamaan, kun sotuparini Mikan pohkeet ottivat kiinni penkin tukirakenteisiin. Sateen varalta vesipumppu veneen pohjalla putsattiin ja akku ladattiin. Heräte I pitäisi olla
huippukunnossa, mutta onko sittenkään?

Yhteisiä treenikertoja on takana kokonaista kaksi, joten vaihdot ovat hallussa. Itse olen käynyt useita kertoja paikallisella järvellä nauttimassa soudusta. Mikan virkaa melojan paikalla on hoitanut iso vesikanisteri, muuten vuorosoutuvene ei kulje suoraan. Suoraan kulkemisesta tuli myös pieni ongelma kisan aikana.

Säätä jännitettiin koko viikko. Ennuste on vaihdellut rankkasateesta pilvipoutaan. Kisassa keli on kuitenkin lähes ihanteellinen. Tuulikin on siedettävä.

Mika on pitkänhuiskea soutajatyyppi, mutta hän ei erityisemmin pidä soudusta.  Minuutti lähtöön ja kysyn: "Vesikanisteri mikä on fiilis"? Vastaus tulee hetken harkinnan jälkeen, "olen väärässä paikassa...🙂".

Soutu sujuu hyvin vasta- ja myötätuuleen myös vaihdot sujuvat ilman kommelluksia. Sivutuuliosuuksilla on vaikeaa pitää venettä oikeassa kulkusuunnassa. Varsinkin kun Mika soutaa ja tuuli tulee takaviistosta, niin veneen kokka pyrkii kääntymään aina tuulta vastaan. Vene menee siksakkia ja ajoittain Mika joutuu soutamaan jopa yhdellä airolla. Yritän melomalla pitää venettä kurssissa, mutta ei auta.

Veneen painopiste oli huono. Mikan veto oli pitkä ja kehon painoa hieman enemmän kuin minulla. Vedon lopussa kokka painui alas ja lisäksi tuuli nosti perää ylös. Vasta viimeisellä  kierroksella Mika souti vastatuulen ja minä sivutuulen niin vauhtimme pysyi tasaisempana.

Soutu on lempeää nivelille

 Vaikka kisasuoritus oli pitkä (2 tuntia 40 min), niin olimme kumpikin hyväkuntoisia maalissa. Vuorosoutu tuntuu leppoisalta verrattuna yksikkösoutuun, jossa istuinlihakset ovat kovilla ja maalissa veneestä nouseminen on usein vaikeaa. Myöskään seuraavana päivä ei ollut ongelmia. Edes lihakset eivät olleet kipeitä. Miksi näin?

Pulssimittarin  tallenteesta selvisi, että kumpikaan soutaja ei päässyt "punaiselle" tasolle pulssin korkeudessa ja toisaalta meloessa usein syke laski selvästi liian alas.  Vuorosoutu on periaatteessa intervallia, jossa 6-10 min pitäisi soutaa lähes täysillä ja sitten "huilata" melonnan aikana. Tämä ei toteutunut meidän soudussa. Jotenkin on vaikea saada kunnolla tehoja irti. Kun yrittää riuhtoa kovempaa, niin tekniikka hajoaa ja tehot laskevat. Reisiä ei saa kunnolla mukaan ja soutu menee riuhtomiseksi käsillä.  Eli kisa oli meiltä lähes "sunnuntaisoutelua". Tekniikkaa pitää hioa ensi vuotta varten.

Soutu on hyvää terveysliikuntaa, koska koko keho saa hyvää aerobista liikuntaa ja myös lihaskunto kasvaa. Tosin soudussa ylävartaloon ei tule kiertoja juuri lainkaan ja siksi soutu jäykistää rintarankaa. Eli lisäksi pitää tehdä rintarangan liikkuvuusharjoitteita.

Soutu sopii yleensä hyvin myös lonkkavaivoista kärsiville, kun vartalon paino ei ole kokonaan lonkkien päällä.  Lonkkakuluma tai ahdaslonkka voivat aiheuttaa ongelmia soudun aikana, jos lonkan äärikoukistus aiheuttaa kipua lonkan eteen. Tällöin pitää penkki asettaa niin, että lonkat eivät pääse koukistumaan liikaa vedon alkuvaiheessa ja aiheuttaa kudosten ärsytystä lonkan eteen. 

Soutu myös kehittää huonosti lantion hallintaa, koska istutaan penkillä. Istuessa pakaran sivuosan lihakset eivät kehity, jotka ovat tärkeimmät lihakset tukemaan lantiota sivusuunnassa. Soudun ongelma on myös puutteellinen lonkan ojennus. Terveyden kannalta on tärkeää, että lonkka ojentuu täysin ja isopakaralihas aktivoituu kunnolla. Sama lonkan ojennusongelma on myös pyöräilyssä, mutta siitä enemmän seuraavassa blogissa.

Blogin julkaisu viivästyi ja valmistautuminen pyöräilyyn on jo kovaa vauhtia käynnissä. Tour de Francen innoittamana olen pyöräillyt lähes päivittäin 30-60 km lenkkejä eli "Tour de Lietoa". Pyöräilyynkin tulee himo ja välipäiviä ei meinaa malttaa pitää. Viikonloppuna olisi tarkoitus kokeilla tempoajoa Säkylä triathlonin sprinttikisassa. Ehkä tänään menen kuitenkin soutamaan.

Hjallis Harkimo kysyi haastattelun lopuksi uimari Jani Sieviseltä. "Mitä järkeä on uida kilometrejä allasta päästä päähän ja tuijottaa kaake…" Jani keskeytti, hymähti ja kysyi purjehtija  Hjallikselsta: "Mitä järkeä on istua veneessä aavalla merellä yksin ja tuijottaa horis....". Tässä vaiheessa Hjallis hymähti, keskeytti lauseen ja katsoi kameraan, "ok lopetetaan tämä keskustelu ja ohjelama tähän".

Jokainen nauttikoon vesillä liikkumisesta omalla tavallaan.