Erään hiihdon tarina

TALLENNE

Helena Takalo hiihtää kevyen näköisesti Neuvostoliiton pelätyn Galina Gulagovan takana. Kolmen kilometrin kohdalla Helen muuttaa rytmiä, kiihdyttää vauhtia ja Galina jää. 

Viestin avausosuuden hiihti mainiosti Taina Impiö ja toi Suomen ensimmäisenä
vaihtoon. Toista osuutta hiihti uraansa aloitteleva Marja-Liisa Hämäläinen. Hän joutui antautumaan yli minuutin pelätylle Amosovalle ja tilanne näytti pahalta. Onneksi Hilkka Riihivuori oli huippuvireessä ja paineli ohi kaikista, jopa useita voittoja saavuttaneesta Raisa Smetaniansta. Helena lähti heti Galinan perään ja kolmen kilometrin kohdalla... Pelätty Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto oli lyöty ja Suomi voitti naisten veistin Lahden MM-kisoissa vuonna 1978.

Tällaisia nostalgisia ajatuksia ennen elämäni toista Helenan hiihtoa Pyhäjärvellä Helena Takalon kotikunnassa.  Hiihto on Kalavan Kierroksen osakilpailu.

Esivalmistelut

Säätä on jännitetty koko viikko. Alkuviikosta luvattiin, jopa sankkaa lumisadetta kisan aikana, mutta onneksi se ei toteutunut. Lunta tuli illalla ja alkuyöstä. Yöllä baana on ajettu kovaksi. Pinta tuntuu kovalta, mutta alla on pehmeää. Lämpötila on nollassa, joten luisto on kohtalainen. Auringon pitäisi tulla esiin puolessavälissä kisaa. 

Edellisiltana Uskelan Urhojen vuokraamassa mökissä pohdittiin ja hermoiltiin. Mitkä sukset, mikä kuvio ja mitkä voiteet? Ulkona satelee edelleen ajoittain hiukan lunta. Onko aamulla pakkasta vai ei? Onko baana tai latu jäässä vai vetinen?

Pari Urhoa oli suosiolla jättänyt voitelun kisaisäntien tehtäväksi. "Ilman fluoripulveria turha lähteä reissuun, jos meinaa menestyä", oli voitelijan mielipide, "60 euron voitelulla hyvä luisto ja menetys on taattu".

Mika oli käynyt kivihiomassa ja voitelemassa luottosuksensa, mutta pieleen meni. Vaimo meni kuulemma "markettisuksilla" heittämällä alamäessä ohi. Onneksi vielä vanhemmat sukset sentään luistivat hiukan paremmin. 

Juuri ennen kuin lähdin kotoa kohden Pyhäjärveä, tuli Mikalta viesti kännykkääni: "Ota se kuviointilaite mukaan". Mökin pirttipöydän kahdesta penkeistä saatiin hyvä ”kuviointiteline”, joilla syvät kuviot saatiin pohjiin.

Yllättäen joukkueemme ainoa "oikea" hiihtäjä Timo halusi myös kuviot suksiensa pohjaan, vaikka alkusi vähättelikin niiden merkitystä. Timo on perinteisen hiihdon mies ja meistä  ainoa, joka lähti perinteisen kisaan ja vielä ilman pitovoiteita.

Asiantuntemukseni kuviointilaitteen käytöstä on youtube vidoista. Ensin laitetaan suora kuvio ja sitten päälle "havupuukuvio". Mitä kosteampi keli sitä voimakkaammin pitää painaa. Minä painon niin, että pirttipöydän penkit nitisi ja sukset natisi. Sitten huomasin, että havupuukuvio oli mennyt väärin päin (ehkä), mutta en uskaltanut kertoa sitä kavereille. Jäin hiukan jännittämään, miten miesten kisa sujuu

Kisatunnelmia

Reitti on 47 kilometriä pitkä. Ensimmäiset 12 kilometriä ovat huikan kumpuilevaa, mutta melko tasaista maastoa. Sitten tulee pari tiukkaa nousua ja sen jälkeen pelkkää tasaista suota aina 32 kilometriin asti. Sama tiukka mäki ylös, mutta vähän eri kantilta. Loppu on taas suhteellisen tasaista lievästi nousuvoittoista maastoa.

Ennen lähtöä olo on luottavainen, koska olen harjoitellut paljon. Lokakuussa aloitin hiihdon putkessa Paimion Paipissa. Tykkilumenladulla kävin säännöllisesti Turun Impivaarassa.  Luonnon lumille pääsin ensimmäistä kertaa vasta helmikuun puolenvälin jälkeen. Korona aiheutti harjoitteluun kolmen viikon tauon, mutta muuten kunto on kehittynyt tasaisesti.

Tavoitteeni on säilyttää taso ikääntymisestä huolimatta ja saapua hyväkuntoisena maaliin.  Pystyn alta 4 min/km vauhtiin ja se enteilee kolmen tunnin alitusta. Kaikki on panostettu vuoden ainoaan hiihtokisaan ja jos tavoitetta ei saavuteta niin koko kausi on pilalla heh heh... 

Olen asettanut sukseni valmiiksi lähtöalueen ladulle joukon keskivaiheille (en yleensä tee niin). Hämmästyksekseni huomaan, että Mika ja Olli ovat selvästi taaempana, vaikka ovat minua selväsi nuorempia ja nopeampia.

Pienet tsempit kaverille ja sitten lähtölaukaus  pamahtaa. Ensimmäiset 10 kilometriä sujuu hyvin ja pysyn letkassa, joskin välillä on tiukkaa. Luisto on vaihtelevaa ja ajoittain jopa pelottavan huonoa. Tosin suksieni luisto vaikuttaa tasavertaiselta muihin nähden.

Mika meni minusta ohi noin 3 km kohdalla ja niin kovaa se meni, että ei mitään saumaa  lähteä peesiin. Ei ilmeisesti haitannut väärät kuviot pohjassa, onneksi. Olli taisi mennä ohi jo alkumetreillä ja oli maalissa kaltevankiertäjistä 23. Hänellä olikin fluoripulverit pohjassa heh heh...

Pari tiukkaa nousua 12  kilometrin kohdalla sujuvat paremmin kuin vuosi sitten. Aurinko pilkistää enemmän pilvien raosta. Luisto ylittäin tuntuu vain paranevan. 

Pitkille tasaisille suo-osuuksille muodostuu neljän miehen letka ja hiihto on nautinnollista. Minä vain peesailen porukan hännillä, koska vahti on minulle sopivan kova mutta pulssi on hieman liian korkea.

Juottopaikalla hosun tavallista enemmän, koska halun jatkaa hyvässä letkassa. Enää noin 17 kilometriä maaliin ja sitten tapahtuu jotain. Käsittämätön kaatuminen keskellä tasaista baanaa. Nostan hiukan huolimattomasti suksea ja siitä suoraan rähmälleen keskelle hiihtouraa. 

Kaatuminen on vähintään yhtä näyttävä kuin Hyvärisellä katuminen hiihdon MM-kisoissa. Jalat leviävät eri suuntiin ja minä mahalleen suksien väliin, niin että leuka kynsi hankea. Onneksi olin letkan viimeinen, niin kukaan ei ajanut päälleni. "Sattuiko?" kysyi ohi kiitävä naishenkilö. Onneksi ei sattunut kuin henkisesti. Hyvä letka meni jo satojen metrien päässä ja minä jatkoi matkaa yksin.

Vielä oli jäljellä toinen kova nousu ja se meni taaperrukseksi. Kaatuminen ja siitä toipuminen vei yllättävän paljon voimia.

Viimeisen kymppi on taas taistelua jaksamisen kanssa. Vauhti hiukan hiipuu, kun ei tule sopivaa peesihyötyä. Muutama ohittaa minut, mutta en pysy perässä.  Onneksi luisto edelleen paranee.

Katson kelloa ja kolmen tunnin raja lähestyy uhkaavasti, mutta myös matkaa on vähän jäljellä. Kevyt loppukiri ja aika on 2.58.57 eli  vain 25 sekuntia taantumaa viime vuodesta. Tosin keli oli selvästi nihkeämpi, joten ei taantumaa vaan kehitystä. Maalissa olen voipunut, mutta suhteellisen hyväkuntoinen, mikä on tärkeää kun tavoitteena on terveys. Maalissa mieli on tyytyväinen, koska tavoitteet saavutettiin.

Muut Urhot ovat olleet maalissa jo aikoja sitten. Hiukan minua jännitti, mikä on miesten fiilis. Ruokasalissa Timo oli yhtä hymyä. Oman sarja hopeaa ja kalevankierroksen nopein perinteisen hiihtäjä.  Myös Mika vaikutti tyytyväiseltä. "Miten luisti?" kysyin. "Ei jäänyt luistosta kiinni", oli Mikan vastaus.  Olikohan se "kuusikuvio" sitenkin oikein päin?

Tuomas kehui, että järjestäjien voitelemat sukset toimivat hyvin ja satsaus kannatti. Hiukan harmitti, kun Mika hurjasteli lopussa ohi. 

Selkeästi kaikilla oli hyvä fiilis. 

Ylläksen loma

Oma matkani jatkui viikoksi Ylläkselle "palautumaan". Lepopäiviä ei malta pitää ja  reilu 200 kilometriä tuli hiihdettyä. Lunta satoi jatkuvasti ja loppuviikosta pakkanen kiristyi. Eli luisto oli koko ajan huono, mutta ei se haitannut. Hienot Lapin maisemat hoitavat mieltä.

Perjantaina hiihdin vielä 57 km. Lauantaina ajettiin 14 tuntia kotiin Lietoon. Myös täällä on satanut lunta. Tänään sunnuntaina kävin hiihtämässä verryttelyhiihdot tutulla Impivaaran ladulla. Luisto oli parempi kuin kertaakaan Lapissa. 

Suomi on iso maa ja onneksi maaliskuu on edelleen talvikuukausi myös täällä Turussa.  Kannattaako sitä lähetä merta edemmäs kalaan? Hmm… kannattaa!

Nyt alkaa juoksukausi. Luistelun ja hiihdon jälkeen niveliä pitää asteittain siedättää juoksun aiheuttamaan iskuun. Maltti on valttia niin vaivoilta säästyy.

Seuraava kisa on Yyterin puolimaraton Porissa. Sitä ei juosta Yyterin hiekalla vaan reitti on pelkästään asfalttia ja lähes tasainen. Yyterissä juoksen kolmatta kertaa ja ensimmäisestä juoksusta onkin jo blogikirjoitus (Erään juoksun tarina). Toiseen juoksuun muutin hiukan taktiikka, mutta toivottavasti kolmas onnistuu parhaiten. Siitä sitten seuraava blogi.

Tässä linkki toiseen blogiin Vapaa vai Perinteinen