Suunnistus koukuttaa!

marraskuuta 01, 2023

Keittiön pöydälle on levitetty Tampereen Jukolan viestin kartta vuodelta 2008. Se myös ensimmäinen Jukolan viestini ja samalla ensimmäinen kilpailuni suunnistuksessa. Kollega sai minut houkuteltua mukaan ja aloittelijana (49 v) minulle oli annettu "helppo" kuudes osuus. Nyt kun katson karttaa, niin muistan hämmästyttävän hyvin, mitä reitillä tapahtui ja miten rastit löytyivät.

Muistelen tässä blogissa hieman kyseistä juoksua ja samalla kehun suunnistusta terveysliikuntana. Suunnistus on Kalevan Kierroksen viimeinen laji ja sivuan myös tämän vuoden kisaa Vaalassa. Muista viidestä lajeista onkin jo kirjotus, niihin löydät linkit tämän tekstin lopusta.

Kartta käteen ja menoks...

Kello lähestyy kahdeksaa sunnuntai aamuna. Iso joukko suunnistajia valmistautui toiseen yhteislähtöön. Yhteislähdössä metsään lähtevät kaikki ne suunnistajat, jotka eivät ole vielä lähteneet. Jännitys on korkealla. Miten löytyy ensimmäinen rasti? Jaksaako juosta koko rankan maaston? Kun lähtölaukaus pamahtaa ja avaan kartan niin fiilis on hieno. Muut asiat hetkeksi unohtuvat ja mielessä on vain kartta ja ympärillä oleva maasto. Kääntelen karttaja yritän hahmottaa sijaintini kartalla. Mistä löytyy se kolmio, jossa on se kuuluisa k-piste, josta suunnistus alkaa.

Suunnistuksen hienoin hetki on, kun saa kartan käteen ja kisa alkaa. Suunnistus poikkeaa muista kestävyyslajeista siinä, että siinä ihan oikeasti pitää käyttää päätä. Jos ajatus karkaa niin metsään eksyy tai ainakaan rastit eivät löydy. Esim. juostessa asfaltilla voi ajatella niitä näitä ja homma hoituu. Kumpikin tapa liikkua hoitaa tehokkaasti myös mieltä, mutta eri tavalla.

Gnu-lauma

Vaikka "g-pisteen" ajattelu hiukan sotki keskittymistä, niin letkassa juostessa ensimmäinen rasti löytyi. Tosin ensin tultiin väärälle hajonnalle ja oma rasti löytyi noin 100 metriä edempää. Ensimmäisen rastin kirous vältettiin.

Sitten tuli vaalean vihreä (tiheikkö) alue, joka keskellä on soistunut oja. Tässä järjestäjät otti kisailijoilta luulot pois. Hajonnasta huolimatta suunnistajia oli paljon. Aluetta ylitettiin kuin gnu-antilooppi lauma, pientä empimistä ja sitten vain vahdilla yli. Ensi kastui nilkat, sitten upposi polviin asti ja lopuksi "uitiin" lähes vyötäröä myöden. Joku oli jäänyt kiinni pehmenneeseen suohon ja tarvitsi apua. Minä näin suon päällä kelluvan suunnistustossun pohjan. Hetken mietin oliko jalka edelleen tossussa ja suunnistaja suossa, mutta ei sentään.

Suolla kun juokset niin polvi pitää nostaa korkealle, jotta ei kompastu suopursuihin. Tämä polven nostaminen kehittää erityisesti lonkan koukistajia, jota muut lajit eivät yleensä kehitä. Katuminen tosin ei yllensä haittaa, koska rahkasammaleen peittämä suo on pehmeä. Jos pelkää kastumista tai kehon kuraantumista, kannattaa suunnistuksen sijaan valita jokin siisti kuntosali, jossa voi steriilisti juosta juoksumatolla.

Suunnistus jatkui läpi tummanvihreän tiheikön, jota ei poikkeuksellisesti kierrätä. Jukolassa on aina paljon suunnistajia, jotka menevät suoraan tiheikön läpi ja näin sinne on muodostunut polut. Hajontarasti tiheikön jälkeen löytyi, mutta ensin käytiin väärällä rastilla, oikea rasti oli 100 metriä oikealle.

Juomarastin jälkeen on pitkä rastiväli ja rastin paikka näyttää haastavalta pieneltä jyrkänteeltä. Matkalla on kaksi isoa mäkeä, jotka kivutaan kävellen jonossa ylös. Jyrkänteen kohdalla piti laittaa "neliveto" päälle. Keskustelu muiden kanssa paljasti, että rastilla on hajonta. Olenkohan oikeassa letkassa?

Metsässä maasto on tietysti vaihtelevaa, mikä tekee liikunnasta monimuotoista. Epätasainen maasto kehittää hyvin nivelten hallintaa. Jokainen askel on erilainen ja näin ei pääse tapahtumaan mitään systemaattista virhettä, joka kuormittaa esim.

toista lonkka enemmän. Tällainen ongelma tulee usein, kun juoksee tasaisella alustalla.

Mäet ovat erittäin haastavia. Välillä pitää laittaa "neliveto" päälle, jotta pääsee jyrkänteet ylös. Turha hötkyily mäessä ei kannata, voi vaikka lukea rauhassa karttaa. Myös alamäet kehittävät hyvin kehon hallintaa. Tosin polvet ja nilkat joutuvat koville. Kannattaa juosta lyhyellä askeleella, jotta painovoima ei ota otetta liikaa ja kehon hallinta säilyy.

Yhdeksäs rasti löytyi, koska onneksi olin oikeassa letkassa. Sitten pari lyhempää rastiväliä, jotka löytyvät helposti. Toisella näistä rasteista oli nuorehko henkilö, joka oli väärällä rastilla. Näytin kartalta paikan, kaveri kiitti ja säntäsi matkaan.

Matka sujui leppoisasti letkassa. Tosin hajonnat purivat ja suunnistajia oli selvästi vähemmän. Pari jyrkännettä, pieni suo, nenä, kumpare, koodeja huudetaan ja välillä tarkasteltiin yhdessä mahdollista sijaintia kartalla. Yhteispeli sujuu, kun "taistellaan" sijoista 1000-1200.

Suunnistus pitää nöyränä

Juoksin viiden miehen letkassa ja suunnistus hetkeksi herpaantui. Yhtäkkiä kärkimiehen vauhti pysähtyi. Katselin karttaa ja en tiennyt varmasti missä olin ja ei tienneet muutkaan. Yllätän metsä oli aika hiljainen ja muita ei näkynyt missään, tämä ei yleensä tiedä Jukolassa hyvää.

Asiaa yhdessä pähkäilyämme, päätimme kuitenkin jatkaa eteenpäin, mutta olo oli epävarma. Vastaan tuli iso suo ja sitten joku paikansi sijaintimme. Olimme juosseet reilusti ohi rastista ja 200 metriä oikealle. Pieni herpaantuminen ja maaston muoto ohjasi meidät sivuun. Joudumme juoksemaan "vastavirataan", mistä löytyi etsimämme rasti. Siinä meni myös 200 sijaa. heh heh

Joskus viikkorasteilla käy niin, että kaikki rastit löytyvät "lähes" suoraan ja sitä luulee, että nyt minä osaan tämän lajin. Yleensä seuraavalla kerralla metsä nöyryyttää ja joko rasti on totaalisen kadoksissa. Tulee jokin samaistumisvirhe ja etsii rastia väärältä mäeltä tai muuten vaan tulee "blackout". Tässä on tietysti suunnistuksen hienous.

"Festari"

Jukola on hieno festari. Aiemmassa blogissani pyöräilystä kerroin, että Tour de France (linkki tekstiin) on arvostetuin pyöräilykisa maailmassa. Jukola on arvosteluin suunnistuskisa maailmassa.

Vuorokaudeksi rakennetaan yli 20000 asuukaan "kaupunki", joskus jopa keskelle peltoja ja metsää. Alueelta löytyy kaikki, mitä ihminen tarvitsee. On mm. kisakirkko ja mallas-rasti. Kaikki pelaa loistavasti ja suunnistuskansa nauttii yhdessäolosta. Totista kilpailua on paljon, mutta valtavasti on harrastelijoita, joiden voitto on kun pääsevät maaliin. On helppoa jäädä koukkuun Jukolan fiilikseen.

Kalevan kierroksen suunnistus

Vaalassa rata on 15 km. Samalla kartalla on kolme eri reittä ja noin 5 km välein käydään vaihtamassa kartta lähtöalueella.

Sää on hiukan sateinen, mutta lämmin. Viime vuodesta tiedän, että maasto on hyväkulkuista ja selkeää metsää.

Kalevan kiertäjät eivät yleisesti ole kovin hyviä suunnistajia. Rastipisteet ja kartat ovat selvästi helpompia kuin esim. Jukolassa. Jopa minä olen pari kertaa ollut palkintopallilla omassa ikäluokassani, joten mieli on kohtalaisen luottavainen. Nilkan kunto hiukan arveluttaa.

Ensimmäinen kartta käteen ja säntään metsään. Pari ensimmäistä rastia löytyy vauhdilla ja juoksu tuntuu hyvältä. Sitten yhtäkkiä vihlaisee jalkapohjasta. Asteittain kipu voimistuu ja juoksu vaikeutuu. Joka askel sattuu ja varsinkin ylämäet ovat hankalia. Ajatukset ovat jalassa ja suunnistus ei tunnu kivalta. Myös suunnistusvirheitä tulee.

Jalkakipu juontaa jo Kalevan Kierroksen puoli maratonilta Yyteristä (linkki tekstiin). Silloin jalkaterien ulkosyrjät kipeytyivät ja sen jälkeen on ollut ajoittain epämääräistä kihelmöintiä jalan ulkosyrjällä. Löysät nivelsiteet nilkoissa ovat syynä vaivaan.

Viikkosuunnistuksissa pari viikkoa ennen kisaa tuntui ensimmäisen kerran selvää kipua kantakalvon lähtökohdassa kantaluun sisäsivulla. Nyt tärkeimmän kisan ensimmäisellä kilometrillä iski kantakalvon voimakas kipu. Jos sanon kauniisti: " Mieli oli maassa".

Sinnittelen kartan vaihtoon. Kipu on niin inhottava, että ajattelin keskeyttää - terveys edellä. Otan kuitenkin uuden kartan ja ajattelin vielä kokeilla toiset viisi kilometriä. Pian kuitenkin huomaan, että kipu vain pahenee. Lopetan kisailun siihen ja keskityn taas kuvaamaan GoProlla muita suunnistajia. Istun yhden rasti lähellä olevalle kivelle ja haastattelen tulijoita ja otan videopätkiä.

Lopulta taaperran maalin ja viimeinen kartta jää juoksematta. Masentava loppu tämän vuoden Kalevan Kierrokselle. Pyöräilyssä hajosi välineet ja suunnistuksessa mies.

Huomioitavaa on, että 85-vuotiaden sarjassa oli 2 osallistujaa ja molemmat "juoksivat" yhden kartan eli 5 km. 80-vuotiaiden sarjassa oli 6 kilpailijaa, joista 2 taivalsi läpi koko 15 km. Kunnioitettavia suorituksia, ei voi muuta kuin hattua nostaa.

Ei ole sattumaa, että näin iäkkäät vielä juoksevat metsässä. He ovat harrastaneet lajia koko ikänsä. Heillä ei ole mitään ongelmaa kävellä asfaltilla jos juoksu sujuu metsässä. Muutenkin he ovat osanneet annostelleet liikuntaansa niin, että paikat kestävät koko elämän.

Suunnistus on monimuotoista

Yösuunnistus vasta on hieno laji. Syksyinen pimeä metsä, tuulinen sää ja tihkuinen sade. Kirkas lamppu otsalle ja kartta käteen. Vauhdilla läpi ensimmäisen pusikon ja suunnistusasu on läpimärkä. Kun ajatus on kartassa ja maastossa, niin märkä keho unohtuu. Suomalaisessa pimeässä metsässä ei ole mitään pelättävää. Tosin yöpuulla oleva teeri saattaa metrin päästä pörähtää lentoon ja hiukan säikäyttää.

Kaupunkisuunnistus eli sprintti on myös lisännyt suosiotaan. Kisat käydään keskellä kaupunkia, muiden asukkaiden keskellä. Muutamaa tienylitystä valvotaan, mutta muuten kisasta ei aiheudu mitään häiriötä liikenteelle.

Rogaining on suunnistuskisa, jossa metsä on täynnä rasteja. Se kuka löytää eniten rasteja ennalta määrätyssä ajassa voittaa. Usein suunnistetaan 2-4 hengen ryhmissä.

Tarkkuussuunnistus on suunniteltu myös liikuntarajoitteisille. Ostoskeskuksissa tai monitoimihalleissa on järjestetty sisäsuunistuksia.

Suunnistuksen suosio lisääntyy koko ajan ja ei ole ihme. Suunnistus on huipputerveysliikuntaa. Metsällä on paljon hyviä vaikutuksia ihmisen terveyteen.

Viikkorasteja järjestetään paljon ja siellä on ratoja myös aloitteleville suunnistajille. Esim. Turun alueella on mahdollista suunnistaa vaikka joka päivä. Kartta maksaa noin 8 euroa ja aloittelija voi vuokrata myös emitin ja kompassin, niin saa nimen tuloslistaan ja voi jopa hiukan kisailla kaverin kanssa. Rohkeasti kokeilemaan! Varo kuitenkin, sillä suunnistus koukuttaa!

Suunnistus kehittää tasapainoa ja kehon hallintaa. On myös hyvää aerobista liikuntaa luonnon keskellä. Suunnistus sopii hyvin myös ikääntyville ihmisille. Aina voi myös kävellä ja nauttia vain siitä, että jollekin rastille löytää aivan suoraan. Syksyllä viikkorasteilla moni tulee ulos metsästä karttamuovi täynnä sieniä.

"Minulla on niin huono tasapaino", ei auta voivottelu sitä pitää lähteä treenaamaan.

Kun viimeistelen tekstiä, niin Kalevan Kierroksen suunnistuksesta on aikaa noin kuukausi. Moninaisista hoidoista huolimatta kantakalvo vaivaa hiukan edelleen. Mm. syksyn "suunnistusklassikot", Yö-Rogaining, Halikko-viesti, Raatojuoksu ovat jääneet väliin. Olen joutunut jatkamaan pyöräily- ja rullaluistelukautta. Myös hiihto Paimion Paipissa sujuu hyvin. Luistelumato Kupittaalla aukeaa joulukuussa ja sitä odotan innolla. Valmistautuminen ensi kauden Kalevan Kierrokselle on siis jo kovassa vauhdissa.

Ai niin, Tampereen Jukolan viimeiset rastit sujuivat vaihtelevasti. Pieniä pummeja tuli ja lopussa oli vielä ison ojan ylitys, jossa jo lähes kuivaneet tossut taas kastuivat. Maalissa olin hyväkuntoinen ja tietysti ylpeä suorituksesta. Jukola on sen jälkeen ollut minun joka kesäinen festari, se sopii minulle paljon paremmin kuin meluisa musiikki-festari.

Ps. Loppuvuodesta tulee tähän aiheeseen liittyen viimeinen blogikirjoitus, jossa vedän yhteen vuoden 2023 Kalevan Kierroksen ja muutenkin kehun tätä hienoa monimuotoista liikuntatapaa hoitaa terveyttään.